Päivä on sujunut oikein mukavissa merkeissä. Olen saanut nukuttua tarpeeksi, mutta en kuitenkaan liikaa. Olen noussut aiemmin ylös kuin eilen. Juurikaan aiemmin emme päässeet "kylille" tästä lähtemään, joten siihen kai täytyisi saada jokin parannus aikaan. Olen käynyt ajelulla illalla. Kävin mummollani kylässä ja kuulin tuoreimmat "uutiset" sukulaisista ja vähän kaikista muistakin. Puhuimme minun ihmissuhteistani, ja ärsyynnyin hieman. Söin karkkia, ja katsoin Salkkarit. Kävin myös iltakävelyllä. Soitin jopa Suharille, vaikka ajattelin että sille nyt kaikkein viimeiseksi enää soittelen, kun se on tavallaan tunkenut nokkansa sellaisiin asioihin, jotka ei kuulu sille. Se ei ole suoraan minulle mitään sanonut, mutta siis ehkä se ei olekaan hokannut koko kuplettia. Ehkä, kivahan se olisi. Mutta siis jos nyt olisi ynnä muuta, niin tuntuu silti kivalta ettei se tavallaan tuomitse minua sen perusteella. Moni nimittäin tekee niin. Niin, ja ajattelinhan minä elämäni olevan jo ohikin, mutta niin... Tässähän sitä edelleen ollaan.

 

Olen saanut S:ltä puhelun, tai vissiin parikin, mutta en ole vastannut. Juttelin S:n kanssa jotain, ja kerroin taas sellaisia asioita mitkä eivät pidä paikkaansa. Onko minusta kehkeytymässä patologinen valehtelija? Toivottavasti ei, menisi jo vähän liian pitkälle mutta sitäkään en enää jaksaisi ihmetellä. Olen puhunut A:n kanssa. M kertoi tekstiviestissä, että on ihastunut minuun. Minä en pystynyt vastaamaan koko viestiin mitenkään, koska minulla ei ole puheaikaa enkä taatusti ala sitä hankkimaan ennen kuin rahani tulevat joskus perjantaina (siis parhaassa tapauksessa). A sanoi, että me tullaan menemään naimisiin myöhemmin. Siis A ja minä. Olin hieman häkeltynyt, ymmärrätte kai. Sen lisäksi se sanoi, että haluaisi minun olevan rinnallaan myrskyissä ja poutasäällä. Okei, myönnetään - olen otettu ja imarreltu. Kukapa nyt ei olisi, jos saa vastakkaisen (tai no vaikka samankin, jos samasta sukupuolesta on kiinnostunut) sukupuolen taholta mukavia kommentteja irl. Niin, toki olen tyytyväinen. Samalla hämmentynyt.

 

Olen menettänyt toivoni, että BB olisi enää tänä vuonna kiinnostava. En ole seurannut sitä sen jälkeen, kun Andreaskin meni siitä tipahtamaan. Nikohan sieltä laitettiin pois siksi, kun sen piti mennä riehumaan. Eräs ihminen sanoi minulle, että ilmeisesti se on Andreas, joka tippuu - minä en kuitenkaan halunnut uskoa niin. Olin pettynyt, kun äänestystulokset tulivat. Jotenkin tuntuu, ettei talossa ole enää mitään mielenkiintoista, kun ne väriläiskät ovat sieltä hävinneet. Sitä "läyhäämistä" oli oikeasti mukava katsoa, luultavasti siksi, että olen muutenkin tällainen kyylä. Jos nyt vaikka ajatellaan sitä, mistä kirjoitin tuolla Tunnustuksissa, itsestäni ja naapureiden riidoista. BB- taloon on tullut uusia ihmisiä, joten ehkä minun pitää siihen parin jakson verran syventyä joku kaunis ilta. Tänään ei nyt kuitenkaan ollut se ilta. Koen ehkä elämäni menneen hieman pilalle Nikon ja Andreaksen lähdön vuoksi, mutta elämä jatkuu silti. Onhan siellä talossa vielä Cheryl. Ja jos se oikein valittaa, voi joku alkaa kilistä.

 

Lueskelin tänään jotain blogia täältä Vuodatus.netistä. Blogi kertoi esimerkiksi väkivallasta parisuhteessa. Alkoi itkettää. Tuli mieleen, miten minulle OLISI voinut käydä. Herran jestas, kun luin sitä tekstiä. Täytyy sanoa, että oikeasti meinasin pillahtaa itkuun. Jotenkin näin tuossa jutussa itseni, vaikka ei minulla ehkä niin rankkaa ole ollutkaan. Kävin vain ajattelemaan sitä, että vähällä minä olen loppujen lopuksi päässyt, vaikka on silti monia, joiden ei ole tarvinnut kokea sitäkään, mitä minun on. Mietin tässä, että tietyt asiat olisi voinut estää, jos en olisi ollut niin jääräpäinen, sinisilmäinen ja seikkailunhaluinen ihminen, etten ole ajatellut nokkaani pidemmälle. Jos olisin jättänyt tekemättä tiettyjä asioita, minun ei olisi tarvinut kokea sitä mitä olen kokenut. On paljon vaikeita asioita, mistä on vaikea puhua kaikille. Itse asiassa Suhari on ainut, joka tietää suunnilleen kaiken. Toisaalta kun miettii, paljon olisi jäänyt kokematta. Nuorena kun pitäisi kuulemma elää, palaa ja vaikuttaa. Ehkä minä sitten olen omalla tavallani tehnyt niin. Tyylini on vain hieman muuttunut, vaikka tähänastinen elämäni ei erityisemmän hurjaa ole ollutkaan. Tietyssä mielessä kyllä, tietyssä mielessä ei.

 

Mielessäni on viime aikoina pyörinyt hyvin tiiviisti Ruotsi, ja erityisesti muutto sinne. Kaikki käytännön asiat, se, miten pärjäisin siellä kielellisesti ja muuten. Niin, tämähän nyt tulee blogiini ikään kuin salama kirkkaalta taivaalta, enhän minä tästä ole täällä aiemmin puhunutkaan. En ole katsonut aiheelliseksi edes mainita koko asiaa, mutta ajattelinpa vain aikani kuluksi ja muiden iloksi ottaa senkin esille. Ruotsissa on eräs tuttu, joka pystyy halutessaan järjestämään minulle töitä, ihan sellaisia vakituisia. Eikä kyse ole mistään "kielletystä" tai muuten epämääräisestä. Voitte ihmetellä, miksi ihmeessä alan yhtäkkiä vaahtoamaan jostain Ruotsista. Ei se toki mikään kultamaa olekaan, mutta jotenkin minulle on aina ollut selvää, että jossain vaiheessa tulen muuttamaan Ruotsiin. Toivottavasti tulen. Oikeasti, minä haluaisin sinne. En ole ruotsalainen, enkä edes suomenruotsalainen. En ole käynyt siellä kuin kaksi kertaa elämässäni, ja silloinkin olen nähnyt koko maasta hyvin pienen palan. Silti tiedän tasan tarkkaan, mihin haluaisin muuttaa ja mitä haluaisin tehdä. On kivaa, että on tieto edes jostain asiasta, jonka haluaa tehdä. En tarkoita, että muuttaisiin Ruotsiin heti huomenna, tai edes ensi kuussa. Aikaa siihen menee, mutta oikeastaan minua ei haittaa. Ajattelin alkaa toteuttamaan tätä unelmaani jossain vaiheessa. Olisihan se korkea aika.

 

Nyt on keskiviikko, eli pikkulauantai. Monella ihmisellä on tänään ryyppypäivä. Minua ei edes kiinnosta. Olisi kiva mennä johonkin baariin muutamalle drinkille muutaman hyvän ystävän kanssa, mutta on valitettavaa että nämä ihmiset joita siihen hommaan haluaisin, eivät ole tai asu täällä. Yksinäisyys on ikävä asia.