Luonnollisesti tämäkään päivä ei ole mennyt niin hyvin, kuin olisi pitänyt mennä. Ei voi sanoa, että kaikki mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen. Se olisi aikamoista liioittelua. Voi kuitenkin ihan hyvällä omatunnolla tippaakaan valehtelematta sanoa, että aika moni asia on mennyt pieleen tai siten, kuin sen ei todellakaan olisi pitänyt mennä. Osa asioista on mennyt pieleen tahdosta riippumatta, osaan olisin sekä ehkä että aivan varmasti voinut vaikuttaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Yöllä siivoilin hieman. Astiat tuli tiskattua ja koneellinen pyykkiä pestyä. Tässä talossa kuuluu kyllä aika hyvin kaikenlaiset äänet, mutta en usko pyykkikoneen tai astianpesukoneen ketään ihan kamalasti häiritsevän. Vähemmän se ainakin häiritsee, kuin jonkun diskojytä aamu neljältä. Aamun valjettua en jaksanutkaan alkaa imuroimaan, kuten olin alun perin suunnitellut.

 

Ihmettelin, miten isukki oli edelleen humalassa. Mutta kas, löysinkin sitten kossupullon sen jemmasta. Laitoin sen talteen, ja ärähdin vielä että täällä ei nyt jatketa enää tuota juopottelua, että joko se meni perille. Päätin alkaa nukkumaan muutamaksi tunniksi, sen minä teinkin.

 

Ylös pääsin ihan ihmisten aikoihin, kello oli varmaan jotain kahden maissa. Heräsin tai havahduin siihen, että ovikello kuulosti soivan. Ihmeen hiljaa se soi, joten en ollut ihan varma, kuulinko oikein. Mietin, kuka kumma oven takan oikein olisi. Kuitenkaan en mennyt katsomaan ovisilmästä enkä myöskään avaamaan ovea. Vähän ajan päästä isukki heräsi ylös ja meni tupakalle. Sen puhelin alkoi soimaan. Sen kaveri rimpautti sille – se oli kuulemma oven takana ja piti päästää tänne. Minua otti aivoon. Sen kaverista ei ole mitään häiriötä siinä mielessä, että se on hiljainen tyyppi joka ei varmastikaan tekisi kärpäsellekään pahaa. Mutta viinaa se kyllä kantaa, ja juuri nyt sitä viinaa ei tosiaankaan tarvittaisi, koska isukilla olisi huomenna jälleen työnteon vuoro. Sen kaveri toi minulle jopa pienen sipsipussin, jotta leppyisin hieman. Sanoin, että tässä ei nyt sipsipussit auta.

 

Lähdin ovet paukkuen ja suuntasin mummulle. Sitä ennen soitin sinne ja selitin, että mummun on nyt tultava katsomaan mitä täällä oikein tapahtuu. Lupasin hakea sen tänne, ettei sen tarvitsisi kävellä. Mummulle päästyäni selitin tilanteesta hieman jotain olennaisia seikkoja. Sanoin myös, että isän kaverista ei ole muuta häiriötä kuin se, että se kantaa viinaksia meille minkä kerkeää, ja tuon yhden pitäisi huomenna mennä töihin. Kai sen niitäkin välillä pitäisi tehdä, vai? En toki ole mikään isäni vahti, mutta olisihan se nyt jo jotain jos se välillä taas menisi töihin. Mummu kyllä epäili, että siitä ei ole töihin menijäksi koko viikolla. En tiedä, toivottavasti on. Mummu tuli sitten tänne tomerana laittamaan jonkinnäköistä järjestystä elämään. Isän kaverin se käski kaljoineen ja viinoineen pois. Minä huutelin sille perään, että tule sitten käymään kun isukki on selvennyt. Isukki ei vastannut mitään mihinkään, mutta kai se kuuli. En tiedä, kuunteliko se tai menikö sillä muuten vain ohi korvien kaikki, kun tuntui aika humalassa olevan. Ja ihmekös tuo. Isän kaveri oli kantanut sille Kossua. Minä erittäin viisaana laitoin senkin pullon talteen.

 

En tiedä, onko oikein säännöstellä kenenkään juomista tai alkaa piilottelemaan kenenkään viinoja. En vain jaksa katsella enkä kuunnella, kuten olen varmaan jo aiemminkin todennut. Olisi vaihteeksi taas ihan mukava, jos isukki olisi selvin päin. Siis että minä voisin keskittyä vaihteeksi johonkin muuhunkin kuin pyykinpesuun ja siihen, ettei täällä ole ihan kamala järjestys, tai että täällä ei haise tupakka tai viina niin että tukehtuu, kun ovesta tulee sisälle. Onneksi isukki edes käy polttamassa parvekkeella. Tosin on se ilmeisesti pari tupakkaa polttanut keittiössäkin ja tumppaillut niitä sitten lautasiin ja laseihin. Tosi kivaa siivoilla niitä.

 

Isän kaverin lähdettyä keräsimme mummun kanssa kaljapullot ja laitoimme ne pusseihin, tietysti sitä varten että saatiin vietyä ne pois. Olisin kyllä itsekin voinut viedä ne ja sellainenhan se tarkoituskin oli, mutta ajattelin viedä ne vasta myöhemmin. Mutta mitäpä tuosta, hyvähän se on että kaapeissa on nyt tilaa muillekin asioille kuin pelkille pulloille. Ja sainhan minä muutaman euron taskuuni siitä hyvästä (vaikka ne jo menivätkin). Olimme juuri matkalla Siwaan palauttamaan niitä pulloja, kun tapahtui jotain odottamatonta. Yhtäkkiä kuului kolaus, ja näin että sellainen vanhempi herrahenkilö pyöränsä kanssa kaatui selälleen. Säikähdin. Manasin mielessäni, että nytkö minä sitten tosiaan ajoin jonkun yli. Miten en oikein nähnyt sitä? Kyllä minulla on silmät päässä, ja keskityin kyllä liikenteeseen. Vissiin se sitten tuli sellaisessa kulmassa, että silmäni eivät kerinneet reagoida tai jotain. Hyvähän se tietysti nyt on keksiä selityksiä, mutta kun asia nyt oikeasti on niin, että olin täysillä mukana liikenteessä, mutta en vain nähnyt koko tyyppiä. Menin sitten autosta ulos – takanani oleva kuski hyppäsi myös ulos. Hän auttoi miehen pystyyn. Minä kysyin, menikö luita poikki tai sattuiko tai pysyykö hän liikkumaan normaalisti. Vanhempi mies karjui, että mitä minä pystyn sille tekemään. Sanoin, että enpä varmaan mitään, mutta lääkärissähän voi aina käydä. Mies ei kysynyt nimeä eikä ottanut rekisterinumeroa ylös eikä tehnyt mitään muutakaan. Hän otti vain pyöränsä ja lähti sitä taluttaen kävelemään poispäin. Siispä en katsonut velvollisuudekseni tehdä enää mitään muuta, vaan ajoin Siwaan.

 

Mutta uskokaa pois, miehen karjuminen ei ainakaan yhtään auttanut asioita. Minun teki mieli alkaa itsekin karjumaan. Ja itkemään. Miksi aina minulle pitää sattua kaikenmaailman haavereita? Mummu ei onneksi alkanut paasaamaan minulle mistään liikenneturvallisuudesta. Se sanoi vain, että pitää katsoa tästä lähtein hieman paremmin. Niinhän sitä ilmeisesti pitää. Mutta kai nyt tietä ylittävänkin ihan oman itsensä takia kannattaa katsoa että meinaako se auto tulla vai eikö. Tai siis, ihan siksi, kun meitä kaikenlaisia torveloita on ratin takana. Huoh. Fiilikseni eivät ainakaan parantuneet tuosta tippaakaan. Anteeksi nyt, mutta jos jollekin on jotain vastaavaa sattunut, niin haluaisin ehdottomasti kuulla sen. En haluaisi olla ainoa sokea tunari liikenteessä. :-S

 

Vein mummun kotiinsa ja sanoin, että tulen ehkä myöhemmin käymään. Saa nyt nähdä, menenkö. Ei välttämättä huvita mennä. Katsotaan nyt. Suunnistin jälleen kerran Mäkkärin autokaistalle ja ostin kaksi tuplajuustohampurilaista sekä yhden pienen kokiksen. Ja siitähän minä sain tietysti vain lisää vastusta. Kokiksessa oli kyllä teline, mutta pitämättä se ei välttämättä pysy pystyssä liikkuvassa autossa tai ylämäessä. Arvaatteko, mitä tapahtui? Kokista kaatui tietenkin vänkärin penkille, ja minua (jos se nyt edes ylipäätänsä on mahdollista) alkoi ottamaan aivoon vielä entistäkin enemmän. Lisää siivottavaa minulle, tottahan toki. Ajoin sitten kotiin ja tulin syömään. Päätin siivota sotkun penkiltä myöhemmin. En edes tiennyt, millä auton penkki pitäisi puhdistaa? Pesuaineella, mäntysuovalla? Ehkä jollain muulla?

 

No, pesin sen penkin kuitenkin… Puhtaalla pyykinpesuaineella, johon oli sekoitettu vettä. Enpä sitten tiedä, kuinka puhtaaksi mahtoi lähteä, mutta yritinpähän edes. Hain lisäksi pyykkituvasta lakanat ja ison sängynpeitteen, jotka kissan takia jouduin tuossa pesemään jo ennen aikojaan…

 

Sisälle tultuani isukki etsi tupakoitaan. En meinannut minäkään löytää niitä, mutta kyllähän ne sitten löytyivät. Paasasin sille, että saa luvan loppua tuo, koska sillä on huomenna työpäivä. Raivoilin myös, että siltä menee kohta työpaikka jos se tuota menoa jatkaa, ja milläs se Harrikka sitten maksetaan tai mikään muukaan? Se ei ottanut siihen oikeastaan mitään kantaa, pikemminkin sivuutti koko roskan olan kohtauksella. Se sanoi, että ei ole, koska saan luvan käyttää sitä työterveydessä aamulla. Kieltäydyin jo etukäteen käyttämässä sitä yhtään missään. Sanoin, että riittää jo sen juopottelu tuossa, ja joutaakin menemään töihin. Se ei ole yleensä pois töistä edes kuumeen takia, paitsi jos se on ihan kamalan kipeä. Miksi sitten pitäisi olla pois jonkun noin idioottimaisen asian takia?

 

Rupeaa taas ärsyttämään ihan tolkuttomasti, kun ajattelen. Sanoin tuossa mummulle, että muuten aivan sama, mutta kun ne työt. Kyllähän siinä tietysti muustakin on kyse. Ensinnäkään en jaksa enkä halua enää tälle viikolle alkaa vetämään mitään ihme suursiivousrumbaa joka ikinen päivä… Tänään pitäisi edelleen vielä imuroida. Ja toisekseen, nyt on jo viides päivä menossa kuningas alkoholin valtakunnassa. Minusta siinä on jo ihan tarpeeksi. Enemmän kuin lääkäri määrää. Argh.

 

Eräs lukija antoi minulle hyvän neuvon – siis kehotti minua ryhtymään aktiiviseen asunnonhakuun. Ajattelin olla tässä nyt siihen saakka, että vuosi vaihtuu ja alkaa sitten hakemaan asuntoa. Tämä ei ole onneksi mikään suurkaupunki, ja asunto täällä järjestyy todella helposti. Pitänee kuitenkin käyttää asunnon katsastamiseen hieman enemmän aikaa… Täällä on eräs kaupunginosa, josta kyllä saisi asunnon jos haluaisi, mutta se on kaukana kaupungista enkä muutenkaan halua sinne. Se on tällainen ns. lähiö. Ei minulla ole sinänsä mitään lähiöitä vastaan. Ne saattavat olla omalla tavallaan ihmeen viihtyisiäkin, tiedättekös mitä tarkoitan? Mutta olen tottunut koko ikäni asumaan ihan tässä keskustan tuntumassa ja minun on helppo kulkea keskustan läheltä joka paikkaan, kun palvelut ovat lähellä. Ei bussin odotuksia aamuisin. Autolla ei ole pakko kulkea, ellei halua. Kaupungille lähtöjä ei tarvitse tekemällä tehdä, eikä matkaan käyttää tuhottomasti aikaa.

 

Minun piti tänään mennä shoppailemaan, mutta enhän minä sitten mennytkään. Aikaa olisi vieläkin, mutta minua ei yksinkertaisesti edes huvita lähteä mihinkään. Ainut, mitä ajattelin shoppailla, on mahdollisesti limsapullo tuosta Siwasta. Lämpimämpää vaatetta olisi mukava saada, mutta en jaksa nyt lähteä sovittelemaan yhtään mitään. Päätä särkee, ja silmiä. En tiedä, mistä johtuu, koska untakin on kuitenkin tullut eikä ole kauaa siitä kun viimeksi söin. Ikkunat ovat auki, joten happiakin olen saanut. Flunssakaan ei enää niin vaivaa. Mahdollisesti stressiperäistä?

 

No, lopettelen nyt sitten vähäksi aikaa. Ehkä illalla kirjoitan uudemman kerran ja kerron, mitä täällä on taas tapahtunut.