No juttuhan meni sitten niin, että kyllä se sinne työterveyteen lähti. Ennen sitä ajoin kuitenkin mummun kautta, mutta isähän ei ruvennut istumaan siellä viittä minuuttia. Se soitti itselleen taksin ja rupesi raivoamaan, että on entistä pahemmalla päällä minulle. En siis olisi saanut jäädä aamukahville sinne, vaan olisi pitänyt lähteä saman tien pois. Ja kun en lähtenyt, se rupesi siis raivoamaan. Tokaisin, että aivan helvetin sama kuinka pahalla päällä se on, koska minunkaan tunteitani tässä kukaan ajattele. Vähän ajan päästä soitin sille ja kysyin, missä se on ja lähteekö se sinne työterveyteen. Sanoi olevansa kotona nukkumassa ja aikoi lähteä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siispä menin hakemaan sitä. Kun pääsin kotiin, haistoin ensimmäiseksi eteisessä kissanpissaa. Ja kuinka ollakaan, kissa oli taas käynyt ruikkimassa niille samoille mokkasaappaille, mitkä tuossa vähän aikaa sitten pesin. Arvatkaapa, alkoiko jo ottamaan sekin hermoon? Löin kengät pesukoneeseen ja ärähdin kissalle jotain, vaikka mitäpä se auttoi. Nostin kaikki kenkäni vaatehuoneeseen, eipä ole ainakaan niille tarpeitaan tekemässä. En tajua mikä tuota kissaa riivaa. Sillä on ruokaa ja sen hiekkakin on puhdas. Huokausten huokaus.

 

Ja sitten tämä varsinainen murheenkryyni, isukki. Se sanoi, että jää makaamaan kotiin vielä joksikin aikaa ja ettei aio lähteä työterveyteen. Sanoin sitten, että joko se lähtee nyt minun kyydilläni tai menee sinne omalla kyydillään, koska minulla on muutakin elämää ja muitakin asioita kuin kuskata sitä ja pitää tätä kämppää kunnossa. Isukin mielestä työttömällä ei voi olla niin paljon asioita. Huomautin sille, että minulla on perhana vie omakin elämä tässä, ja siinä sitä riittää ihan tarpeeksi hoidettavaa ilman, että minun pitää juosta muitten ihmisten asioilla tai kuskailla tässä ketään. Sanoin, että minulla on aikaa nyt, mutta ei myöhemmin. Kyllähän minä sen sitten sain lähtemään, hyvä näin, toisin kuin kuvittelin.

 

Sanoin lähteväni kotiin ja käyväni pesulla. Sillä kun menisi kuulemma noin puoli tuntia työterveydessä. Huristelin kotiin ja kävin pesulla, olokin parani kummasti. Ilmeisesti suihkutta oleminen masentaa ihmistä entisestään, minua suihkussa käyminen ainakin piristi huomattavasti. Ajelin sitten kiireellä takaisin työterveyden pihaan, mutta eihän se tietenkään ollut vielä valmis. Minä sain odottaa vielä ainakin parikymmentä minuuttia. En voi kuin ihmetellä, että mikä ihme siinä oikein maksoi. Eikö niillä sitten ole tarpeeksi henkilökuntaa asiakasmäärälle, vai mikä siinä on, että kaikki käy aina niin turkasen hitaasti? En tarkoita yksistään työterveyttä, koska pelin henki on ihan samanlainen ja kaikki pelaa samalla nopeudella vaikka menisin päivystykseen. Siellä saa yleensä jonottaa vähintään tunnin. Kerrankin menetin oikein hermoni, kun sinne pöllähti eräs tyttö, jonka tiedän olevan alkoholisti. Hän pääsi suoraan jonon ohi lääkärille, mutta minä sain kyhjöttää siellä vielä ainakin tunnin odottelemassa, vaikka meitä potilaita ei ollut kuin muutama.

 

No, asiasta kolmanteen…

Eräät aavistukseni kyllä osuivat oikeaan – ei se sairaslomaa saanut. Hoitaja oli kuulemma sanonut isukin olevan humalassa, niin kuin se olikin. Itse se ei kokenut olevansa humalassa – eipä tietenkään. Sanoin, että sen pitäisi varmaan ilmoittaa pomolleen ettei ole tulossa töihin tänään, koska pakkohan sen on se selittää. Sillä on kyllä erinomaisen ymmärtäväinen ja pitkäjänteinen pomo. Se antoi isukille luvan mennä töihin vasta maanantaina. Toivottavasti se ei juopottele tuossa siihen asti, tai minulta katoaa viimeisetkin järjen rippeet.

 

Työterveydessä käynnin jälkeen ajoin mummulle. Isäkin pysyi siellä tällä kertaa ihan mukisematta. Se meni nukkumaan ja minä juttelin jonkin aikaa mummun kanssa. Sanoin lähteväni ”hoitamaan asioita” eli toisin sanottuna ottamaan kengät pois koneesta, käymään kaupassa ja mahdollisesti olemaan hetken aikaa yksin. En viitsinyt alkaa selvittämään mummulle mitään sen kummemmin, sanoin vain että minulla on ”asioita”. Tarvitsin oikeasti sitä, että saan vähän aikaa olla tässä asunnossa ihan yksin ja rauhassa – tai siis onhan tuo kissa täällä, mutta kuitenkin. Olla niin, ettei minun koko ajan tarvitse katsoa kun toinen makaa umpitunnelissa joko sohvalla tai sängyssään.

 

Meikkasin itseni ja lähdin käymään Seppälässä. Ostin sieltä mustan paitapuseron. Siellä oli kyllä vaikka mitä muutakin mukavaa, ja varmaan vielä tällä viikolla menen käymään siellä. Paitapusero on kiva ja varsinkin kun se on musta – minulla ei juuri nykyisin ole noita mustia vaatteita – mutta kovin paksua kangasta se ei ole. Ja tähän aikaan vuodesta saa varmaan olla päällä jotain muutakin kuin hepeniä… Mutta katsotaan sitä shoppailuasiaa sitten huomenna uudelleen.

 

Seppälän jälkeen kävin Halosella ja sitten vielä Anttilassa. Anttilasta ostin muuten itselleni kaksi purkkia hiusväriä. Tuhkanvaaleaa. Kamalaa, minullahan on tummat hiukset. Melko radikaali muutos, vaikka olen minä joskus blondikin ollut… Pelottaa vain, että pilaan tukkani. Ajattelinkin siis säästää nuo väripurkit vähän tuonnemmaksi, voihan ne olla siinä jo ikään kuin valmiina. Anttilasta tultuani muuten huomasin, että tuulilasiin oli laitettu sakko. Pysäköintisakko – minä idiootti en ollut muistanut käyttää kiekkoa. Täytyy ilmeisesti maksaa se sakko huomenna, ettei jää maksamatta. Pari viikkoahan tässä on aikaa hoitaa se.

 

Sen jälkeen tulin kotiin. Lähdin vielä käymään mummulla, mutta isä ei ollut hereillä taaskaan. Mummu sanoi sen syöneen kolme kananmunaa. Hyvä. Sanoin lähteväni ruokkimaan kissan ja tulevani myöhemmin takaisin. Tultuani kotiin näpsin muutaman kuvan itsestäni uudet vaatteet päällä (varsinainen linssilude) ja sen jälkeen käperryin sänkyyn ja nukahdin. Niin, koittaahan se uniaika minullekin aina välillä vaikka ei uskoisi. Ja kun en yöllä oikein nukkunut… Saa olla varuillaan, ettei isukki vahingossa sytytä tupakalla mitään palamaan, kun se ei näköjään joka kerta jaksa vaivautua parvekkeelle asti tupakalle.

 

Kun heräsin, kello oli kahdeksan illalla. Ajatelkaapas. Aika kauan minä nukuin, ja nyt väsyttää taas, eli kohta nukkumaan vähäksi aikaa. Sama kai se milloin minäkin nukun, kunhan ylipäätänsä nukun. Ihmettelin, että eikö tänne ole vieläkään tultu, mutta löysinkin sitten isän olohuoneesta nukkumasta. Kenkänsä se oli nostanut omaan sänkyynsä, mutta aivan sama – omapahan on sänkynsä.

 

Katsoin tuossa BB:n ja yritin käydä nukkumaan. Juuri kun olin pääsemäisilläni uneen, alkoi alakerrasta kantautua hirveä mökä. Siis riitelivät siellä, nuo suoraan alapuolella asuvat ihmiset. Siinä taitaa asua äiti tyttärensä kanssa, jos nyt olen oikein ymmärtänyt. Huuto oli sitä luokkaa, että minua rupesi ottamaan aivoon. Kirjoitin naapureille hieman karkean, mutta kuitenkin melko asiallisen lappusen: ”Rakkaat naapurit, turvat tukkoon. Kello on enemmän kuin 23:00 ja talossa on hiljaisuus. Riitelynne häiritsee yöuntani. Ensi kerralla soitan poliisit.” Niin, en tosiaankaan ole mikään kyylä taikka kalkkis, mutta on se nyt hittoa. Kerran minä riitelin kovaäänisesti isäni kanssa kuitenkaan esimerkiksi paiskomatta mitään tavaroita, kuten naapurit kuuluivat tekevän, niin hetken päästä oli poliisikaksikko oven takana kyselemässä että mikä täällä on hätänä, että naapurit ovat sanoneet täältä kuuluvan tappelun ääniä. Että onhan se nyt vale ettei saa normaalisti riidellä, mutta eräät saavat huutaa keskellä yötä. Ei tule kuuloonkaan. Laitoin takin päälleni ja kävin pudottamassa lappusen heidän postiluukkuunsa. Soitin myös sulaa vittumaisuuttani poliisit. Ne kävivät ja lähtivät. Mitäs riitelevät keskellä yötä. ^^ Tarvitse mitään huutoäänestystä pitää tai häiritä yörauhaa, vaikka minä en sattuisi nukkumaankaan. Tässä talossa on kuitenkin muita ihmisiä, jotka nukkuvat ja tarvitsevat yöunensa.