Vietyäni isän töihin menin sen ohjeiden mukaisesti käymään mummulla. Siellä oli ovet auki mutta ylös ei oltu noustu, luoja ties miksi. Eihän kellokaan tosin kovin paljoa vielä ollut… No, kyselin siinä sitten että jos siellä on kauppaan menijöitä tai muita, niin minä voin kyllä käyttää. Vähän ajan päästä keittiöön löntysteli R, jonka kuulemma piti päästä apteekkiin. Lupauduin hieman vastahakoisesti. Ei siinä muuten mitään, mutta R on sellainen sottapytty että saa kyllä koko auton tarkastaa sen lähdön jälkeen. Ihan totta. En viitsi tähän kirjoittaa sen touhuista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

R:n mukaan minun olisi pitänyt istua siellä siihen saakka, kunnes kello olisi ollut varttia vailla yhdeksän. Sanoin, että minulla on kotona töitä tehtävänä, vaikkei niitä itse asiassa niin paljoa olekaan. En vain jaksanut istua ja olla siellä, kun ei siellä mitään tähdellistä puhuttavaa ole. Viihdyn juuri nyt paremmin kun olen omassa seurassani. Tulin kotiin syömään, ja aika nopeasti sitten sainkin lähteä kuskaamaan R:ää apteekkiin. Oletin, että päästessäni mummun pihalle, R olisi jo lähtövalmiina. Pihkat, jouduin taas kerran toteamaan olleeni väärässä. Minua suoraan sanottuna ärsytti odottaa sen touhuja, jotka se olisi aivan hyvin ehtinyt tekemään sillä aikaa, kun minä kävin kotona. Lopulta pääsimme lähtemään.

 

Valitettavasti R sanoi matkan varrella, että sen pitää päästä käymään myös terveyskeskuksessa. Teki mieleni huomauttaa, ettei siitä ollut mitään puhetta ja ettei kai se nafta meillekään ole ilmaista. Siis onhan keskustasta jonkin matkaa terveyskeskukseen. Pidin kuitenkin suuni kiinni, ja kärräsin R:n apteekin kautta terveyskeskukseen. Perillä huomasin, että parkkipaikkoja ei tietenkään ollut missään. Jouduin pörräämään parkkipaikalla tovin ennen kuin hokasin jättää auton ikään kuin ovien lähettyville. En tiedä, saiko siihen jättää. Pysäköintikieltoa siellä ei ainakaan ollut, mutta kuitenkin…

 

Sitten vein R:n mummolle, ja tulin itse kotiin. Olin alun perin ajatellut, että menisin tänään jonnekin kauppoihin, mutta ainakaan siltä istumalta minua ei kiinnostanut lähteä yhtään mihinkään. Onhan tässä shoppailuun aikaa vielä vaikka kuinka monta tuntia. En edes tiedä, mitä oikein etsin, kun mitään sellaista kunnollista sopivaa ei tunnu kaupoista löytyvän. Valitettavasti. Tai sitten kaupoista löytyy hyvinkin paljon kaikenlaista, mutta minä en vain osaa käyttää silmiäni siihen, että katsoisin, mitä kaupoista ostan. Mutta jotain lämmintä minun kuitenkin pitäisi vielä saada, se on varma.

 

Äitini laittama raha tuli kirjekuoressa. Mukana oli lappu, jonka mukaan minun pitäisi soittaa sinne päin kun saan rahan, mutta vaikeapa niille on soittaa kun puhelimet on kiinni. Akku on luultavasti loppunut, ja taitavat olla nukkumassa. Luulisin, siis, mistäs minä voin sen tarkemmin tietää kun en ole paikan päällä katsomassa. Luultavasti parempi, etten olekaan.

 

Tuli muuten mieleeni, että mukaan minun ei kuulemma pidä ottaa ”paljon mitään”, koska siellä minulla on kaikenlaista. En nyt menisi sanomaan, että minulla on siellä kaikenlaista. Muutama vaatekappale ei tee vielä sitä, että vaatteita olisi välttämättä riittämiin. En tiedä, ei huvita edes ajatella koko asiaa. En edes tiedä, huvittaako minua lähteä sinne. Tosin vaikeahan minun on sinne lähteä, kun niitä ei saa puhelimellakaan kiinni. Että kaipa itse pitävät huolen siitä, että ilmoittavat sitten kun sinne on sopivaa mennä ja niin edelleen. En tiedä vain, onko minusta menijäksi. Hermot tuntuvat taas jostain syystä olevan tosi tiukalla, eikä kiinnosta matkustaa toiseen kaupunkiin riitelemään.

 

Jaa-a, saa nähdä mitä viikko tuo tullessaan vielä.