Olin kerran joutunut tilanteeseen, että minun oli valehdeltava olevani Helsingissä. Tapahtui sitten niin, että eräs ystäväni Emma nimeltään, soitti minulle. Hänen mielestään olisi hirveä katastrofi, jos emme tapaisi, kun nyt kerran olimme molemmat Helsingissä. Hän puhui, puhui ja puhui. Kuuntelin, enkä saanut sanottua sanaa väliin. En edes tiedä, mitä olisin sanonut. Joka tapauksessa kävi niin, että en saanut korjattua olevani itse asiassa aivan jossain muualla, enkä myöskään saanut selitettyä motiivia tällaiselle touhulle. Toisekseen Emma olisi taatusti juorunnut touhuni aivan kaikille, eikä se taas olisi ollut hyvä. Kaiken lisäksi tulin sopineeksi tärskyt Emman kanssa Tapanilaan puolen päivän aikoihin. No, mikäs siinä… Oli liian myöhäistä alkaa selitellä mitään, joten löin puhelimen kiinni muutamaksi tunniksi, enkä taatusti ilmaantunut paikalle. Myöhemmin selitin jotain äkillisistä esteistä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />