Edelleen tässä ollaan valveilla ja pohdiskellaan ihmissuhteiden kummallisuutta. Eniten tässä kuitenkin pohdiskelen sitä, miten joku jaksaa jauhaa päivästä toiseen samaa. Siis jauhanhan minä tässä tätä samaa päivästä toiseen itsekin, mutta ei nyt puhettakaan että tekisin sen sillä tavoin kuin Eräs. Ei minulle tulisi mieleenkään alkaa suunnilleen jahtaamalla jahdata toista maailman ääriin pikkuasian tähden – jos siinä nyt on ylipäätänsä minkäänlaista asiaa. Sanotaanko, että hänen mielestään on, mutta hän onkin onnistunut kääntämään asiat aika mukavasti päälaelleen.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siis puhun nyt T:stä, minkä jokainen aiempia kirjoituksiani lukenut ehkä huomaa. Tai no, ehkei huomaakaan. Tekstini on niin sekavaa ja aiheesta toiseen pomppivaa, että tästä ei tahdo mikään erottua. Jääkö tästä edes ylipäätänsä käsiin yhtään mitään muuta kuin sekaisin olevia sanoja? No, vaikkei jäisikään…

 

Luulin jo, että T antaa tältä illalta olla. Tai siis toive ajattelin, en luullut. Tokihan minulle oli aika selvää, että kyllä se sieltä vielä tälle iltaa soittaa ainakin yhden kerran jos ei kahtakin, kun kerran jo aiemmin soitti, ja minä hullu menin vielä vastaamaan. Minähän jo tuossa lupasin itselleni oman itseni vuoksi olla vastaamatta tuntemattomiin numeroihin. A ja Suhari kyllä ymmärtävät laittaa numeronsa näkyville, jos eivät lukuisista yrityksistään huolimatta saa minuun yhteyttä. Tosin A ei soita, koska sillä ei ole puheaikaa, ja Suharista en tiedä mitä se tekee. T kuitenkin soitteli ja soitteli ja sitten alkoi tippua viestejä. Eivät ole kovin kauniita, mutta eivät niin hirvittävän rumiakaan, että saisin niistä painajaisia.

 

Ajattelin sitten, että T jo väsyi ja lopetti, kun ei siitä alkanut enää kuulua mitään. Nukkumisfilmaus olisi varmaan muuten mennyt läpi, ellen olisi palanut halusta soittaa A:lle ja tarttunut vielä luuriin. Ajattelin, että A nukahtaa ja tykkää huonoa, ellen soita, vaikka olen luvannut. Soitossani kun on kestänyt koko päivä. Siispä soitin A:lle, ja tietysti puhelumme loppupuolella tuntematon numero alkoi koputtaa kuin viimeistä päivää. A:n kanssa lopetimme, joten löin saman tien koko puhelimen kiinni. Eipähän T voi häiriköidä. Viestejä se voi kyllä halutessaan lähettää, mutta tuskinpa se sitä tekee, jos kerran puhelin on suljettuna.

 

A sanoi olevan ihme, että soitin. Sanoin sille, että en yksinkertaisesti ole pystynyt soittamaan sille enkä myöskään vastaamaan puhelimeen. Tosin en ole aivan sataprosenttisen varma, onko se soittanut minulle tänään. Jos onkin, niin se on ollut joskus siihen aikaan, kun olen ollut nukkumassa. Huomaan useasti nukuttuani, että minulle on tullut vaikka kuinka monta puhelua. Sitten en kuitenkaan kiinnitä niihin sen kummempaa huomiota, kun olen unen pöpperössä.

 

Mietin tässä nyt vain, että miten ihmeessä minä pääsen T:stä eroon? Tai noista sen soitoista? En jaksa puhua sen kanssa, sillä siitä ei ole keskustelijaksi, kuten olen täällä ennenkin todennut. En myöskään jaksa lukea sen typeriä tekstiviestejä, koska minulla on parempaakin tekemistä. Suoraan sanominen on havaittu huonoksi. Siis mikä eteen? Siinä on hyvä kysymys, jota minun kannattaa ilmeisesti miettiä pitkään ja hartaasti.