Ihmissuhteista jatkaakseni, A varmaan kohta kyllästyy minuun täydellisesti. En ole jaksanut pitää siihen sillä tavalla yhteyttä. Kuvittelin, että jaksaisin, mutta jokin on sisälläni muuttunut. Muistaakseni yksi päivä kirjoitin siitä, että sisälläni alkaa pikku hiljaa muotoutua se, mitä minä haluan. Sanoisinko nyt sitten näin, että muotoutuminen on edelleen käynnissä, eikä vielä kokonaan valmis, ja kaikki tuntuu kauhean epävarmalta. En edelleenkään oikein tiedä, mitä minä haluan, tai mitä minun pitäisi haluta.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siis jos ihmissuhteista puhutaan. Jotkut asiat ovat kyllä jo ihan siedettävän hyvin jossain tuolla mielen perukoilla, kunhan vain saisin mieleni kunnolla jotenkin avattua. Tiedän esimerkiksi, mitkä alat ja ammatit ja koulutukset minua kiinnostavat. On se kuulkaa jo sekin jotain. Vähän, mutta parempi kuin ei mitään. Vai?

 

Niin, A onkin viime päivinä narissut minulle siitä, että en ole soitellut sille. Ei se ole itsekään kovin paljoa soitellut minulle, mutta soittaminenhan onkin vähän sellainen rahakysymys. A on kyllä edelleen kovin mukava ja tunnen välittäväni hänestä, mutta en vain tiedä, mihin tämä koko systeemi on menossa. Mehän nyt muka koe seurustelemme tai jotain, mutta jostain syystä se on alkanut tuntumaan jokseenkin turhalta. Silti en koe, että olisin vielä valmis esimerkiksi hyppäämään varsinaiseen suhteeseen A:n kanssa.

 

Ja miten paljon minä olen A:ta hehkuttanut. Olen puhunut siitä siinä määrin, että jokainen automaattisesti varmaan kuvittelee minun viettävän nyt jotain elämäni romanttisimpia ja ihanimpia päiviä A:n kanssa. M:hän oli puheissani ikään kuin kakkossijalla vielä vähän aikaa sitten. Mutta arvatkaa mitä? Tilanne on muuttunut ja kääntynyt päälaelleen, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

 

Eräs ystäväni suositteli minulle yksinoloa vähäksi aikaa. Yksinololla hän siis tarkoitti vapautta miehistä. Yksinhän minä olenkin, enhän minä seurustele kenenkään kanssa. Sitä paitsi jos en muutamaan päivään ole kenenkään kanssa tekemisissä, ne hyökkäävät entistä vaativammin sitten, kun palaan taas kuvioihin. Enkä ole aikeissa tehdä minkäänlaista katoamistemppua. Luultavasti sellaisia aikeita minulle ei edes tule, vaikka tarvetta sille voisi joskus ollakin.

 

Nyt tuntuu siltä, että M:n kanssa synkkaa, ja vieläpä oikein hyvin. Älkää vain kysykö, että miten se tilanne nyt näin päin muuttui tai miksi ihmeessä. Älkää vain kysykö, että miksi ihmeessä olen ollut M:n kanssa yhteyksissä, kun kerran minulla on jokin koeseurustelu menossa A:n kanssa. Älkää vain kysykö, että mitä minä sitten oikein tässä märehdin ja murehdin ja odotan, miksi en vain anna palaa ja ota jotain pitkää välimatkaa A:han… Olen nimittäin kysynyt itseltäni noin tuhat kertaa ihan lyhyen ajan sisällä, enkä ole vieläkään pystynyt antamaan vastausta. En kelvotonta, enkä kelvollista. Ilmeisesti vastaamisessa vierähtää jonkinlainen tovi.

 

Ei riitä, että ihmissuhteet olisivat kummallisia. Kaiken lisäksi tunteiden pitää olla siinä määrin kummallisia, että ne vaihtelevat laidasta laitaan välillä. Välillä tuntuu siltä, ja välillä tuolta. Tänään tuntuu tältä ja huomenna kenties toisin. En haluaisi muuttaa mieltäni koko ajan. Enkä minä suurimmassa osassa asioita muutakaan. Enkä myöskään silloin, jos oikeasti seurustelen. Älkää nyt vain saako sellaista kuvaa, että jos seurustelen, niin muutan mieltäni joka toinen päivä. Että yhtenä sanon että ”erotaan” ja toisena, että ”palataan yhteen”. Ehei, minulle seurustelu on sen verran iso päätös, että tsekkaan kaverin oikein kunnolla ennen kuin alan seurustella. Juttuahan kyllä voi olla ilman seurusteluakin.