Ikävöin A:ta ihan mielettömästi juuri tällä hetkellä. Haluaisin että se soittaisi minulle, koska minulla ei itselläni ole puheaikaa soittaakseni sille. Sanoisin, että minulla on kova ikävä. Haluaisin puhua sen kanssa kaikista asioista. Olin jo kirjoittamassa, että rakastan A:n ääntä. Mutta ei kai minun ole mahdollista tässä vaiheessa jo rakastaa sen ääntä? Vai voinko? No, ainakin pidän sen äänestä. Sitä kuuntelen mielelläni, oikeasti tosi mielelläni. Kaipaan sen ääntä. Sitä tapaa, millä se selittää asiat ja sitä nuottia, millä se puhuu. Sille tiettyjä ominaisia sanoja ja lauseita, jotka olen jo huomannut. Haluaisin sen viereeni. Haluaisin vain olla sen lähellä. Pitää ehkä kädestä kiinni.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sanoin aiemmin, että minun pitää tuntea ihminen tosi hyvin voidakseni olla sen lähellä tai sitten seurustella sen kanssa. En minä tunne A:ta vielä kovin hyvin. Emmekä oikeastaan seurustelekaan, mutta meillä on jonkinlainen kokeilu päällä. A tuo kyllä lämpimiä tunteita pintaan, mutta en oikein osaa eritellä, mitä ne ovat. Sitä ikävää, nyt lähinnä mukavaa sellaista, mutta toisaalta hieman surullistakin, koska mielelläni minä olisin sen lähellä nytkin. Ja kun en voi, niin se alkaa ahdistaa hieman. Pientä ihastumistakin on kai ilmassa. Tykästymistä. Sellaista alkuvaiheen välittämistä.

Kuinka pian edellisestä suhteesta ihminen voi ihastua oikein kunnolla? Mietinpähän vain, koska nyt näyttää siltä, että minulle on käymässä niin. Se näkymä ei ole ollenkaan mahdoton eikä sillä tavalla kamalakaan. Pelottaa kuitenkin vähän. Toisaalta se, että haluaa tietää miten tässä käy, on suurempi tunne kuin se pelko. Tätäkö se on, kun joku ihminen kolahtaa siten, että siitä voi käyttää sanaa ”kunnolla”? Millaista se on, kun ihastuu? Olen unohtanut jo koko tunteen, ja siksi juuri pohdin, että mitä tämä nyt sitten on. Kiinnostusta, ihastusta, tykkäämistä…? Rakkautta ei vielä, tai no – mistäpä sen tietää.