Kummasti tämä kirjoittelu tänne auttaa. Huomasin, että vaikka päätäni jomottaa edelleen satunnaisesti, lähti se pahin päänsärky kuitenkin jo pois. Ehkä tämä blogi sitten on tosiaan jokin itsensä purkamisen väline tai vastaava. Hyvä, että voi kirjoittaa ajatuksistaan ja elämästään, ja se auttaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mietittekö te koskaan, että ”Voiko näin kirjoittaa? Voinko minä kirjoittaa näin? En minä viitsi kirjoittaa näin! Mitä muut ajattelevat?” tai jotain vastaavaa? Blogini perustamisesta ei ole kauan. Aika alkuaikoina kirjoitin sellaisen jutun, jossa mietiskelin sitä, ketä varten taikka miksi sanoja pitäisi kaunistella, ja että täällä ne voi sanoa ihan niin kuin ne ovatkin. Siis tämähän on totta. Silti tulee välillä mietittyä, että pitäisikö laittaa jotenkin toisin tai että voiko näin sanoa. Että ”miksi en laittaisi silti sanaa jotenkin toisella tavalla, tämähän on aika epäkorrektia.”

 

En silti ole muokkaillut ajatuksiani sen kummemmin. Pari kirosanaa olen jättänyt laittamatta, että tätä olisi muidenkin kuin minun mukavampi lukea. Eihän tämä toki mitään huvitekstiä ole kaikilta osin, mutta ei sellaista ”vittusaatanaperkele”- tekstiäkään ole jatkuvasti mukava lukea… Ainakaan minusta. Tosin sanoopahan ihminen sitten senkin suoraan, jos sellaista ajattelee…

 

Päänsärkyni muuten palasi juuri äsken. Tämän ja edellisen kappaleen kirjoittamisen välillä oli noin reilu viiden minuutin mittainen tauko. Se alkoi, kun kuulin rymähdyksen, ja menin katsomaan, mitä hemmettiä täällä taas oikein tapahtuu. Isäni oli kompastunut wc:n ja keittiön erottavaan korkeaan kynnykseen, ja makasi pitkin pituuttaan lattialla. En tiedä, oliko se lyönyt päänsä, ainakin käsi oli suojaamassa päätä. Kävelemäänkin se ainakin pääsi. Ihmettelin, miksi tupakka haisee niin pahasti, mutta sehän olikin mennyt osaksi poikki ja toinen puoli savusi edelleen sen kädessä. Sanoin, että sisällä ei edelleenkään tarvitse polttaa, ja laitoin tupakan roskiin vesisammutuksen jälkeen. Eipä ainakaan syty roskis palamaan.

 

Miten täällä uskaltaa nukkua, kun yksi toikkaroi tupakan kanssa niin ettei tiedä koska tämä huusholli syttyy tuleen? Tai kun se kompuroi niin, että kaatuu vielä pahemmastikin. Menee hermot, kun pitää ajatella tällaista. Olisi niin mukava ajatella sellaista ihan arkista perusasiaa, kuten kaupassakäyntiä… Tosin ajattelinhan minä sitäkin, mutta saa nyt nähdä tuleeko siitäkään tällä menolla yhtikäs mitään. Luulen, että isä ei naamansa kanssa lähde välttämättä Citymarketiin, mutta rahan se voisi antaa, jotta saisin tänne kaikkea tarpeellista.

 

Pitäisi kai kohta kokeilla nukkumista.