Valvoin myöhään, ja siis nukuin myöhään, mutta koko päivää ei nukkuessa kuitenkaan mennyt. Sen verran siinä meni, että isäni kerkesi käymään lääkärissä ja kaupungillakin se kerkesi käymään, ja minä sen kuin nukkua posotin minkä kerkesin. Herätessäni huomasin, että S oli yrittänyt soittaa minulle. Oikeastaan hämmästyin siitä vähän, sillä ajattelin, että se olisi jo jättänyt minut rauhaan. Tai ettei se ainakaan enää soittaisi, minä ainakin olisin jo tuossa vaiheessa melkoisen kyrpiintynyt, näin suoraan suomeksi jos sanotaan. Mutta ei, ei se ilmeisesti ollut. Viestiä se ei ollut laittanut, ja puheluitakin oli tullut vain ja ainoastaan yksi, mutta niitä oli kuitenkin tullut. Tässä vaiheessa haluan muistuttaa kaikkia "kiinnostuneita" lukijoitani siitä, että niitä puheluita ei todellakaan olisi tarvinut tulla. En minä niitä kaipaa tai odota. Päin vastoin.

Ollakseni taas hieman parempi ihminen päädyin juttusille S:n kanssa, hieman vastoin tahtoani kuitenkin. S oli käynyt kuulemma ”ovellamme” – harmi vain, että se ei oikeasti edes ole minun, vaan naapurini ovi. Naapurin mies oli ilmeisesti ollut kotona. S ja se mies olivat kuulemma sanoneet heit toisilleen, ja S oli lähtenyt pois. Niin, S kertoi tämän minulle, ei naapurin mies. Aika lailla nolottaisi, jos se sama mies tulisi yhtäkkiä selittämään minulle, että joku S kävi täällä kyselemässä. Mitenpä se mies mitään kertoisikaan, koska se ei taida edes tietää etunimeäni.Eikä S kai ole hoksannut mitään, sillä muuten se olisi kilissyt minulle jo siihen malliin, että varmana tietäisin olleeni sille epärehellinen. Inhoan itseäni tämän takia. Ainakin hieman. Arvatkaa, mikä oli tämänkertainen verukkeeni sille, etten muka ollut ”kotona”? ”Noku mulla on kuumetta ja olin lääkärissä.” Arvatkaa mitä? Se meni täydestä. Jos valkoisista ja vähemmän valkoisista valheista jaettaisiin kunniakirja, olisin ensimmäisen kymmenen joukossa jonossa.

Älkää nyt kuitenkaan käsittäköö väärin. Suurimmaksi osaksi minä puhun totta. Melkein joka asiassa, jos ei oteta lukuun niitä oikeasti valkoisia valheita. S:llekin minä olen ollut tietyssä mielessä rehellinen, mutta toisella puolella en, sillä en halua päästää sitä elämääni. Minulla on tällä hetkellä tiedossa tasan kaksi ihmistä, josita jomman kumman voisin haluta elämääni. Kumpikaan niistä ei silti ole S, eikä edes S kirjaimella alkavia nimiä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Elämäni on siitä huolimatta ohi. Suhari nimittäin tietää yhden asian – mutta mitäpä siitä, se ei silti kerro sille ihan kaikkea Toivottavasti ei kerrokaan. Hittojakos minun asiani sillekään kuuluvat? Enhän minäkään tiedä siitä tuollaisia asioita. Mutta silti… Harmittaa. Tämä on suoraan kuin jostain Salatut Elämät sarjoista. Ehkä hieman lievennettynä versiona, mutta salaisuuksia tässä minunkin elämässäni riittää ihan kylliksi. Taisin lukea eilispäivän lehdestä, että "Maarit kyllästyy Salattuihin Elämiin", ja niinhän se sitten tekikin. Alan itsekin kyllästyä tähän tosielämän draamaan, vaikka jollekin se ehkä jotain jännitystä toisi.