Erään blogissani vierailleen ihmisen johdosta sain ajatuksen alkaa miettimään tällaista. Eli kiitos Sinulle siitä, että herättelit ajatuksiani henkiin kommentillasi…! :-)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siis, miten tulisin toimeen ilman puhelinta?

Ensimmäinen mieleen tuleva vastaus on totta kai, että en mitenkään. Tämä on kuitenkin täysin vääräksi todistettu väite ainakin omalla kohdallani, joten enpäs nyt sitten vastaakaan, kuten ensireaktioni ”sanoo”.

 

Kerronpa hieman omasta suhteestani puhelimeen. En tosiaankaan pode minkäänlaisia ennakkoluuloja kännyköitä tai yleensä puhelimia kohtaan. Sain kännykän joskus ala-asteella, olisinko ollut silloin neljännellä luokalla. Aluksi se ei ollut ”henki ja elämäni”, mutta kyllä se aina tiiviisti mukana kulki. Myöhemmin yläasteella puhelimesta tuli melkeinpä ainoa seuralaiseni ja turvani koulukiusauksen takia. Jostain syystä turvauduin aina puhelimeen. Soitin aina esimerkiksi juuri synnyttäneelle kummitädilleni, jolla oli aikaa puhua kanssani, jotta minun ei tarvitsisi olla yksinään ja kuunnella näiden kiusaajieni kommentteja.

 

Minusta on kamalaa, jos en löydä puhelintani. Puhelimen on ehdottomasti oltava mukana, jos lähden vaikkapa reissuun. Saatat miettiä, että kyllähän nykyaikana saa soitettua joka paikasta, mutta ei se niin ole. Vaikka olisi kuinka hätätilanne, niin monesta paikkaa annetaan hyvin pitkin hampain ehkä minuutin mittainen puhelu soittaa. Olen tämän tosiaankin itse kokenut useaan kertaan, sillä hätätilanteita on tullut jopa useammin kuin kerran.

 

Mutta entäs sitten se orjallisuus suhteessa puhelimeen? Siis, eikö ihmisestä tule tavallaan puhelimen orja, kun sitä puhelinta niin tarmokkaasti ja pitkään on käyttänyt?

Tuntuu, että aina jos puhelin soi, siihen on vastattava mahdollisuuksien mukaan. Minua häiritsee, jos kuulen että puhelin soi, ja jätän tahallani vastaamatta siihen. Eli jos en tiedä, että puhelin soi, en välttämättä pode ihan kamalan huonoa omaatuntoa vastaamatta jättämisestä.

 

On yllättävän vapauttavaa olla ilman puhelinta hetki. Ei sillä tavalla, että ”hävittäisi” puhelinta. Mutta esimerkiksi muutama tunti ilman puhelinta on yllättävän helppoa ja vapauttavaa. Aluksi tulee jonkinlaisia vieroitusoireita. Tuntuu aika omituiselle, voin sanoa. Kyllä se siitä kuitenkin "ajan kanssa". On ihmeellisen mukavaa, kun puhelin ei ole koko ajan mukana. Esimerkiksi lenkille lähtiessään tai halutessaan oikeasti rauhoittua ja olla yksin, puhelimen voi vaikka jättää kotiin ja mennä itse jonnekin.

 

Pitäisi oikeastaan vain muistaa, että ihminen yksinään ei ole mikään hätäkeskus. Ei maailma kaadu siihen, että jätät vastaamatta yhteen puheluun.