Isäni tuli kotiin noin 30-40 minuutin päästä siitä, kun oli lähtenyt. Hyvä siis sinänsä, ettei se koko yötä viipynyt reissullaan ja näkyi tulevan ihan ehjänä. Alle tunnin se oli kuitenkin poissa. Enpä sitten tiedä, mistä johtui. Olisiko ollut niin, että baarit eivät ole näin torstain ja perjantain välisenä yönä kovin myöhään auki, tai olisiko ollut niin että se olisi ollut liian huonossa kunnossa päästäkseen mihinkään baariin sisälle? Tai ehkä se kävi vain juomassa kaljan tai pari ja tuli pois? Ainakaan sen mukana ei tullut sisälle mitään ihan järkyttävää alkoholinkatkua, kuten joskus humaltuneiden ihmisten mukana. Enpä minä siltä mitään ehtinyt kysymään, kun se suoraan kotiin tultuaan käppäili muina miehinä jälleen kerran kengät jalassa olohuoneeseen ja meni sohvalle makoilemaan. Nyt se luultavasti nukkuu jo, en tiedä, kun en ole käynyt katsomassa. Tuskin se ainakaan valvoo, koska ei edes vaihda tv-kanavaa, vaikka sieltä tulee tuollainen kakkosella pyörivä tv-visa, onkohan sen nimi nyt Tellus vai mikähän se on…<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ehdin jo ajatella, että olisin alkanut imuroimaan ja pessyt lattiat. Ehkä tehnyt jotain muutakin kodinhoitoon liittyvää ja siisteyttä parantavaa. Kyllä, siitäkin huolimatta vaikka kello on jo näin hemmetin paljon. Ajattelin, että pakkohan täällä on joskus taas siistiäkin paikkoja, ja että on mukavampi olla, jos on puhtaampaa. Sitten kuitenkin tulin siihen tulokseen, että ei jaksa kiinnostaa, koska se lähti taas baariin ja varmaan palaa sieltä päissään kuin käki ja sotkee joka paikan. Eivät ne minunkaan hermoni niin teräksestä ole, että ne kestäisivät jatkuvasti korjata jotain joka kaksikymmentä kertaa päivässää ”pilataan”. Ei tiedättekös huvita. (Varmaan tiedätte, olen jauhanut tästä aiheesta täällä jo ainakin miljoonan sanan verran, vaikka mitäpä minä siitä.) Ainut asia, mitä tein asunnon tai yleisen siisteyden hyväksi oli, että laitoin tiskit astianpesukoneeseen ja koneen pyörimään. Kohta se alkaakin olla valmis. Jääköön se loppu siivoaminen sitten aamuun saakka.

 

Se muuten sanoi minulle joskus tuossa aiemmin, että olenpa melko vittumainen ihminen. Tuo vittumaisuushan siis johtui siitä, että en kaatanut sille ryyppyä olemattomista pulloistani. Luulisi sen varsin hyvin tietävän ja käsittävän, että ei suinkaan minulla täällä mitään viinoja ole. Minulla kyllä oli muutama sen pullo ikään kuin jemmassa, mutta sehän oli penkonut suunnilleen koko huoneen ja pullot olivat kummasti vähentyneet. Ei siis ihmekään, että se oli niin kännissä. Johan minä sitä jo aiemmin taivastelinkin, kunnes honasin että hei kappas, ensiksi meni viinat ja sitten kaljat. Yhden pullon minä säästin ja piilotin, koska se on tarkoitettu äidilleni. En kyllä älyä, mitä minä mitään Kossua sinne vien kun alkuperäinen tarkoitus oli viedä Viru Valgeaa. Ne loput viinat minä kaadoin ihan säälimättä viemäriin. Sanoin sille, että tein niin, koska en enää yksinkertaisesti jaksa, mutta ilmeisesti en ollut tarpeeksi vakuuttava. Olisi pitänyt sanoa sille, että katsoo tuonne kaappeihin, eikö se näe että siellä on tyhjiä viinapulloja.

 

Huomenna minun pitäisi sitten tehdä kaiketi yhtä ja toista. Minun pitäisi tässä jonkun ajan päästä alkaa nukkumaan joksikin aikaa, ja sitten olisikin siivous edessä. Minä en kyllä tasan muuta tee, kuin pyyhkäisen hieman pölyjä, imuroin ja pesen keittiönlattian. Saa sitten minun puolestani olla. Rupea täällä yksin touhuilemaan. Eri asia, jos kyseessä olisi vaikka mieheni (tosin en jaksaisi katsella sellaista miestä rinnallani, jolla yksi ilta paisuisi viikoksi) jonka sotkuja pitäisi siivota. Sitten olisikin ihan luonnollista, että siivoilisin ja passaisin sitä mennen tullen ja palatessa. En minä silloinkaan näitä asioita toimittaisi kovin hyvillä mielin, enkä edes yritä väittää että muutenkaan nauttisin tällaisesta tilanteesta tai että olisin erityisemmän hyvällä tuulellakaan, mutta siis niin. Siivoilun jälkeen olisi kai sitten suihkun vuoro ja sitten pitäisi mennä kaupungille hoitamaan muutama asia. Siellä mummullakin pitäisi pistäytyä sekä minun että isäni ihan vain siksi, että se näkee, että olemme molemmat ihan kunnossa. Joskin isukki vähän huonommassa kuin minä.

 

Milloinhan se oikeasti aikoo lopettaa tai lopettaa tuon ryypiskelen? En jaksaisi katsoa sitä touhua enää päivääkään. En tiedä sen kiintiöstä, mutta minun kiintiöni rupeaa olemaan jo pohjiaan myöten niin täynnä, että kohta joku karsi taittaa tosissaan kamelin selän. Silloin en kyllä takaa, kuinka pahan hepulin saan. Onhan se nyt selvää, että ihminen hermostuukin välillä. Onhan se nyt selvää, ettei joka asiasta voi pitää tai että joka asiaa ei voi ymmärtää. Ja vaikka ymmärtäisikin jotain, niin se ei silti ole sama asia kuin hyväksyä. Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa, vaikka ne saattavatkin joissain asioissa ja joillain ihmisillä kuulua tiiviisti yhteen. Onhan se nyt ymmärrettävää, että ei kaikkea voi niellä. Ja onhan se nyt myös niin, että jos minulta vaaditaan tässä jatkuvasti suorastaan mallikasta käytöstä, niin kyllä se pitää sitten olla niin, että muidenkin pitää olla huomaavaisia minua kohtaan. Myös muuten, kuin puheiden parsissa. Siis kyllähän tuo touhu minua häiritsee, jos ei joku sitä ole vielä tajunnut.

 

Luulen kyllä, että jokainen joka on viime aikoina minun kirjoituksiani lukenut (miten on jaksanut?) on jo tajunnut, että tuo tosiaan häiritsee elämääni. Varmaan sen on tajunneet myös mummu ja eräs tätini. Mitenpä sitä ei voisi olla tajuamatta? Anteeksi vain, mutta pakko on nyt sanoa, että täytyisi kai olla ihan täysi moljestolkki, jos ei tuollainen asia menisi paksuun tai ohuempaakin kaaliin. Siis ei kai nyt kukaan voi kuvitella, että kukaan nauttii tuollaisesta. Huh huh, se nyt tästä vielä puuttuisikin että joku tulisi selittämään minulle että ”No mutta hyvänen aika, minä olen aina haaveillut tuollaisesta elämästä! Olen niin toivonut että saan katsella jotakuta joka on humalassa ainakin sen viikon yhteen menoon ja että saan siivoilla sen jälkiä. Minusta se on ihan normaalia ja hyväksyttävää. Minä jopa ihannoin sellaista käytöstä!” Tuollaisia kuusta pudonneita immeisiä ei taida pahemmin löytyä. Joku raja se silläkin pitää olla, mitä ihannoi ja mistä tykkää, eikö vain?

 

Äitini oli muuten tänään tosi pahalla päällä, kun soitin sille. Ei se minulle raivonnut, mutta sen hermot olivat muuten vain tiukalla. Sen mies yritti laittaa niitten autoa kuntoon erään niiden kaverin kanssa, mutta hommasta ei oikein tahtonut tulla mitään. Joku pariskunta kahden lapsensa kanssa tuli hakemaan sitä niiden kaveria, mutta kun auton kanssa alkoi aikaa kulua, lapsille tuli kylmä. Ne menivät sitten mutsille juomaan mehua ja mutsi lähti sillä välillä kauppaan. Puhelimessa se purki minulle tuntojaan, enkä ollenkaan pannut sitä pahakseni. Puranhan minäkin sille tuntojani, kun en muille voi. Tuntuu, että se ymmärtää tiettyjä asioita paljon paremmin kuin yksikään kavereistani ikinä edes tulee ymmärtämään. Sen päästyä takaisin kotiin se sai varsinaisen raivokohtauksen. Se oli juuri siivonnut, mutta joku siellä sisällä käyneistä (joko niiden tyyppien lapset tai niiden lasten äiti) oli lompottanut pitkin asuntoa kengät jalassa ja arvata saattaa onko kurainen ja hiekkainen vesi lattialla kovin mukavaa. Hammasmuki oli vedetty vessasta ja siitä oli juotu vettä. Makuuhuoneessakin oli hiekkaa. Että hyvin menee, tosiaankin.

 

Naurahdin sille, että mehän näköjään ollaan yhtä raivopäitä molemmat ja ollaan vuorotellen pahalla tuulella. Toisaalta mikä ihme se on. Turha työ ei tosiaankaan ole mukavaa, varsinkin kun siihen painaa muut asiat päälle. ^^