Olette varmaan huomanneet, että minulla on ihmeellinen tyyli käydä kirjoittelemassa tänne öisin. Muulloinkin kaikesta päätellen kirjoitan, mutta yöllä se kirjoituselämä vain jotenkin vilkastuu. Vaikka silloin pitäisi olla nukkumassa. En ole varsinainen yöeläjä, joskus jopa nukun öisin. Viime aikoina mielessäni on kuitenkin ollut paljon kaikenlaista vaikeuttamassa sekä yöllisiä että päivällisiä uniani. Paljon ei ole kyllä tullut nukuttua, mutta kai sitä ihminen sitten joskus nukkuu, kun tarpeeksi väsyy. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Täällä sataa vettä. Tihkusadetta oli kuulemma aikaisin aamulla, siinä ennen kuutta, kun isä lähti töihin. En ole varma, satoiko puoli yhden jälkeen yöllä vettä. (Silloinhan minä kävin viemässä niitä roskia, ja S tuli selittelemään kaikenlaista.) Nyt on sitten satanut tihkua koko päivän, ja hieman yltynyt tihkusta suuremmaksi tiputteluksi tuo sade. Harmi vain. Sade on joskus todella mukava asia. Tiedättehän sen tunteen, kun tuntuu oikeasti kivalta kuunnella sateen ropinaa ja vain olla. Nyt kuitenkin kaipaisin taas pitkästä aikaa kunnon ulkoilua, enkä millään muotoa viitsi lähteä tuonne sateeseen.

 

Kävin Mäkkärin autokaistalla ja hain sieltä kaksi tuplajuustohampurilaista. Haen sieltä ruokaa yleensä perjantaisin, tai sitten syön jotain pitsaa. Pitsanhakupaikalla ei ole niinkään väliä, pitsa saa olla vaikka Citymarketista, KotiPizzasta tai jostain muusta. Pääasia, että se on pitsaa. Hampurilaisasioissa olen tarkempi. Tykkään syödä ehdottomasti Mäkkärin hampurilaisia. En tiedä, miksi. Sääli, että paikallisessa Mäkissä on ruvettu nykyään polttamaan alemman sämpylän sisäpuoli melkeinpä mustaksi, enkä oikein pidä siitä. Jos se kuuluu asiaan, ja joku lukija sen tietää, niin voisitko ystävällisesti informoida minua…? En haluaisi valittaa turhaan. Ajattelin kuitenkin laittaa sinne jotain palautetta asiasta.

 

Kävin myös mummolla. Se jaksaa riidellä T:n kanssa päivästä toiseen. Tai ei se riitele, mutta kuuntelee T:n mäkätyksiä. Mummu on piakkoin 85-ikäinen ja hyväluontoinen ihminen. Se ei sano turhista asioista kellekään ja antaa ihan varmasti T:n olla paremmassa kuin rauhassa. T on viisissäkymmenissä (ellei hieman vanhempikin) naisihminen, jonka luonne on kaikkea muuta kuin hyvä. Mitä siis tekee T? Kohtelee toista täysin ala-arvoisesti, ja käyttäytyy muutenkin miten sattuu. Mummo ja T asuvat omakotitalossa, mummu siinä alakerrassa ja T yläkerrassa. T on setävainaani leski, eli siis serkkuni äiti. Mikä se kunnon nimitys nyt olisikaan…? En tiedä, enkä oikeastaan haluakaan.

No kuitenkin. He omistavat talon puoliksi, ja myös pihan puoliksi, ja niin edelleen. Setäni testamentissa sanotaan, että mummo saa saunoa pihasaunassa (talossa kun ei muuta saunaa ole) niin kauan kuin elää. Se tietysti edellyttäisi sitä, että pesuhuoneessa olisi lämmin vesi. Veden lämpötilan säätelee T. Kuinka ollakaan, lämmintä vettä ei ole siellä virrannut aikoihin, vaikka siitä on huomautettu ystävällisesti monta kertaa. Mummolla käy myös kylässä ihmisiä, jotka tupakoivat. Heitä varten on laitettu ulos tuhkakuppi. T:n mukaan hänen luonaan taas ei voi käydä ketään kylässä nimenomaan siksi, että pihalla tupakoidaan tai että siellä on tuhkakuppi. Monet kerrat on tupakit kuppeineen lennellyt pitkin pihaa. Ynnä muuta, ynnä muuta, ynnä muuta.

 

En minä tiedä, mutta en oikeasti jaksaisi tuollaista naapuria. Suututtaa oikein ajatellakin, että T viitsii käyttäytyä vanhaa ihmistä kohtaan täysin epäasiallisesti. Ja minä ymmärtäisin, jos mummu olisi jotenkin hankala ihminen. Kyllä se osaa olla erittäin vittumainen, jos sille päälle sattuu, ja sanoa tosi hankalasti. Mutta T:lle se ei ole yhtään kertaan sanonut mistään, vaikka taatusti olisi ollut aihettakin. T:n mukaan kaikki pitää laittaa puoliksi. Mummulla on vesimittari, vesilasku lasketaan siten, että T maksaa yhden kolmasosan, ja mummu kaksi, koska yksi tätini asuu siinä myös. No, onhan T:lläkin lapsi, tämä minun serkkuni, joka itse asiassa omistaa sen yläkerran nykyisin. Olen suositellut, että mummu käskisi T:n hankkia oman vesimittarin ja oman roskapöntön, jotta ei tarvitsisi turhaa riidellä. Mummu kommentoi asiaa sanomalla, että ”Katotaan nyt”. Siinähän se vika juuri onkin. Siis että se on liian kiltti tehdäkseen mitään.

 

Minä voin kertoa, että olisin tuossa tilanteessa aika vittumainen naapuri. Sanoisin T:lle, että joko se hankkii oman vesimittarin, tai katkaistaan vedet sieltä. Lisäksi hankkisin todellakin sen toisen roskapöntön. Kolmanneksi, jos minulla olisi vieraitani varten tuhkakuppi pihalla, ja T sitä lennättelisi mihin sattuu, niin ihan silkkaa inhottavuuttani tunkisin koko roskan sen postilaatikkoon. Tuhkineen ja tumppeineen päivineen. Ei sillä, että olisin noin tehnyt. Mielessäni on kuitenkin monta asiaa, joiden mukaan minä toimisin. En todellakaan antaisi periksi tuollaiselle ihmiselle. Onhan se nyt kumma juttu, että se pyrkii määräämään koko taloa, vaikka omistaakin mummun lailla vain puolet. Ja kuitenkaan se ei hoida pihaa tippaakaan, vaikka sekin kuuluisi sille. Tai mitään muutakaan. Ehkä se on sitten liian typerä käynnistääkseen edes ruohonleikkuria. (Niin, en pidä typerinä sellaisia ihmisiä, jotka eivät osaa käynnistää ruohonleikkuria, mutta tämä kyseinen ihminen saa sappeni ihan tosissaan kiehumaan.) Tai laiska.

 

Suharilla oli tänään kaupunkiajo. Se kävi ajamassa Seinäjoella. Se sanoi, että kaupungissa on sen mielestä tosi vaikea ajaa. Ruuhkan takia, ja muuten. Ajo tapahtui päivällä, joten mietin, että onko siellä sitten ollut keskustassa muka niin hirveästi ruuhkaa – eiköhän ne ruuhkat ole Seinäjoellakin vasta neljän jälkeen, kun ihmiset tulee töistä ja niin edes päin. Toisaalta onhan siellä voinut olla paljon ihmisiä, kun on lomat ja kaikki. Vai onkohan Etelä-Pohjanmaallakin syysloma kouluista? En ole varma. No, aluksihan se kaupunkiajo onkin vaikeaa, mutta kylläpä siihenkin tottuu. En tiedä, oliko se joutunut ajamaan takaisin, koska olin unenpöpperössä enkä jaksanut kuunnella, joten puhelimestani muka loppui akku. Anteeksi vain.

 

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille...!