Ystäväni kävi rippikoulua. Olin itse jo käynyt rippikoulun, mutta menin säälistä hänen mukaansa, koska hänen piti ottaa merkintöjä kirkkokäynneistä. Paikalla oli vanhoja, huivipäisiä mummoja, ja pukupäisiä pappoja. Pappi saarnasi, ja sitten alettiin laulamaan virsiä. Virret olivat aivan uskomattoman melankolisia, mutta huvittavaa ei ollutkaan se, vaan joidenkin mummojen määkivä kuoro. Näin sivusilmällä, että ystäväni alkoi ilvehtiä ja purra huuliaan yhteen. Käänsin katseeni toiseen suuntaan, ja yritin itse välttyä naurukohtaukselta. Vähän ajan päästä katsahdin ystävääni uudelleen, ja huomasin että hän liikahteli edelleen levottomana ja pidätteli nauruaan. Minä suoristin selkääni ja suuntasin katseeni eteenpäin. Sen seurauksena ystäväni alkoi hohottaa täyttä kurkkua. Virren säestys tapahtui pianolla, mutta se katkesi kuin seinään. Mummojen ylistys suuresta rakkaudesta keskeytyi. Katseet nauliutuivat minuun ja nauravaan ystävääni. Aloin itsekin tirskua, koska hävetti niin kovasti. No, ystäväni rauhoittui lopulta. Menin hänen kanssaan papin luo hakemaan merkintää vihkoseen. Pappi tokaisi, että ”On kyllä hyvä, kun jollain on täällä joskus hauskaakin.” Muistutimme varmaan molemmat lähinnä tomaatteja lähtiessämme.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />