Vettä sataa edelleen kuin Esterin perseestä. Valitettavasti olen vain hieman tylsistynyt tähän ainaiseen sisällä oloon, joten aionkin lähteä käymään pienellä ”rundilla”. (Jos hyväksyisin S:n elämääni, voisin edes hengailla sen kanssa, mutta jos ei minulla muita ystäviä ole, niin antaapa sitten olla…) Mitään pillurallia en ajatellut ajaa kaupungin keskustassa, mutta jossain tuossa syrjemmällä vedän jonkinlaisen pienen lenkin.  Ei tässä nyt juurikaan muuta tekemistä ole. Salkkarit tuli katsottua, samoin ”Maajussille morsian”. Pitäisi kai keksiä muuta ajanvietettä kuin televisio ja tämän blogin kirjoittaminen, mutta ainahan nämäkin parempia ovat kuin juopottelu. Tai vaikka tuolla vesisateessa hengailu.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mainitsin tuossa lenkin. Voiko autolla ajelua kutsua lenkiksi? Ehkä tavallaan. Eihän se mitään juoksu- tai kävelylenkkiä tietenkään korvaa, mutta kai sitä jotain tekemistä on oltava. Lenkkiä tai paremminkin lenkkejä, minä todellakin tarvitsisin. Kävin puntarilla juuri, ja olen lihonut. Eikä mikään ihme, kun tulee päivät pitkät nyhjättyä sisällä noiden ilmojen takia. Jos tuo ilma ei ole aamulla tuollainen, pyrin lähtemään mahdollisimman varhain ainakin tunnin mittaiselle kävelylenkille. Haluaisin tiputtaa painoani, enkä kohottaa. Ilmeisesti olen epäonnistunut surkeasti, eikä se juuri kohota mielialaani tai saa hyppimään minua pilvissä. Haluaisin olla hoikempi ja laihempi. En ole lihava, ja painoni on ihan kohdillaan, mutta muotoni ärsyttävät minua. Inhoan jenkkakahvojani. Inhoan myöskin reisiäni. Oikeastaan pitäisi ilmaista, että en oikein pidä niistä. En tiedä, inhoanko sillä tavalla mitään itsessäni.

 

Asiasta alkaa oikeasti tulla minulle jonkinlainen pakkomielle, kun en saa otettua itseäni niskasta kiinni. Minun pitäisi käydä lenkillä ja syödä vähemmän sekä terveellisemmin. Toivon todellakin, että ilmat sallisivat lenkkeilyn edes jollain lailla. Niin, olisihan minulla Oulussa sellaiset kengät, millä pystyisin lenkkeilemään helposti tällaisellakin ilmalla, mutta paljonko ne minua auttavat kun en itse ainakaan toistaiseksi ole siellä? Niinpä niin. Minun pitäisi syödä karkkia vain yhtenä päivänä viikossa, tai ehkä kahtena. Muutenkin voisin katsoa syömistäni ja syömisaikojani hieman uudelta kantilta. En vain pidä tuosta lukemasta. Ei tästä mitään laihdutusblogia hitto vie tule, mutta silti minua ärsyttää – ärsyttää ihan suunnattomasti. Päässäni on tavoiteluku, mihin haluan päästä. Sen sijaan lihon vain koko ajan entistä enemmän.

 

Olen yrittänyt etsiskellä laihdutusvinkkejä vaikka mistä. Olen varmaan käynyt kaikki maailman laihdutussivustot läpi. Löysin sellaisen dieetin, missä voi jopa olla järkeäkin. Se ei olisi sinänsä hankala toteuttaa, mutta meillä syödään perunaa kyllästymiseen asti, ja tämän dieetin ensimmäiseen osaan perunat eivät kuulu. Pari viikkoa ilman perunoita ei muuten olisi paha homma. Ihmettelen kyllä, jos peruna on oikeasti sellainen ainesosa joka ihan sinällään lihottaa. Mutta moni tietämäni ihminen kertoo saaneensa nopeasti kiloja pois tällä menetelmällä. Voisihan sitä koittaa – on vain mietittävä, miten laistan perunat noin kahden viikon ajalta. Tämä alkaa oikeasti olla aika stressaavaa. Olen miettinyt, että hoikistaisin itseni kesään mennessä melkoiseen priimakuntoon, mutta ei se nyt tällä tavalla onnistu. Mikään ei tuota tulosta, ja kaiken sen laihtumisen ja hoikistumisen sijaan painoni vain kasvaa. Ymmärtäisin jos tekisin jotain lihaskuntoharjoitteita, mutta kun en niitä tee. Niin, pitänee sitten jälleen kerran aloittaa alusta tämä koko systeemi.

 

Voisin aluksi noudattaa sitä tiettyä ”ei enää mitään kuuden jälkeen illalla”- periaatetta. Se voisi tuottaa tulosta liikunnan ohella. Toisaalta tuntuu, että nälkä saattaa yllättää. Alan kuitenkin olla jo aika epätoivoinen, ja olen valmis kokeilemaan melkeinpä mitä hyvänsä. En halua kuulostaa hysteeriseltä tai itseeni tosi tyytymättömältä ihmiseltä, mutta jälkimmäistä kyllä aika pitkälle olen. En haluaisi olla. Haluaisin olla tyytyväinen siihen, että minulla on tavoite, jota olen pikku hiljaa saavuttamassa. Toivottavasti vielä saavutankin, muuten kyllä muutun oikeasti hysteeriseksi, eikä kenelläkään ole sen jälkeen mukavaa.

 

En halua syyttää pelkästään ilmaa siitä, että en ole käynyt lenkillä pitkään aikaan sillä lailla kunnolla. Pienempiä lenkkejä olen kyllä vetänyt, mutta tuo muu kuntoilu ja sellaiset oikeat lenkit ovat kyllä jääneet vähemmälle viime aikoina. Ilma on oikeastikin iso syy siihen, mutta onhan sitä olemassa kaiken maailman sadeviittoja ja varjoja, joilla voisin suojata itseni kastumasta. Motivaatio ei vain ole kohdallaan, ja sitten on mielessä se flunssan toinen iskeminen. Se ei ole unelmieni ykköslistalla, sillä yskä on joskus aika hidas lähtemään minusta… Pitää ilmeisesti vain saada se henkinen puoli kuntoon ja psyykata itsensä siihen pisteeseen, että lähtee lenkille satoi tai paistoi. Sillä tavoin minun tätini aloitti ja vauhditti laihtumistaan. Ei kai se muuten onnistukaan. Eihän sisällä istumalla tietysti mitään tavoitteita saa aikaan. Sen minä käsitän, mutta en voi käsittää, miksi aina pitää sataa vettä. Inhoan sitä, kun housun lahkeeni ovat märät, ja tunnen sen jaloissani. Enkä myöskään pidä siitä, kun kengät kastuvat sukkia myöten. Muu nyt jotenkuten vielä meneekin. Huoh. Ehkä minun pitää keksiä jotain.

 

On se kumma, että minun perjantain ajanvietteeni rajoittuu ainoastaan tietokoneeseen, televisioon, ajelemiseen ja mahdollisesti jonkun kirjan tai lehden lukemiseen. Ehkä myös hieman puhelimessa puhumiseen. Puhelimesta tulikin mieleeni, että jopa Suharilla on muuta tekemistä kuin istua kotona. Siellä se laittoi itseään ja oli lähdössä Kuortaneelle. Baariin kuulemma vie se tie. Kysyin, meinaavatko juoda – Suhari sanoi, ettei tiedä vielä. Eli siis luultavasti. En ole kiinnostunut alkoholista, mutta jonkun kanssa olisi joskus kiva mennä drinkille. Jonkun ystävän. Ei ole aina kiva olla yksin, kun muut ovat jossain. Olen oikeasti aika yksinäinen. Suhari aikoi soittaa minulle kohta, mutta silloin minä luultavasti ajan autoa, enkä pysty puhumaan.