Suharikin soitti tänään pitkä aikaa. Se kysyi, miksi en ole moneen päivään vastannut sille puhelimeen. Huomautin, että puhelimenihan on ollut tässä jonkin aikaa kiinnikin joten en ehkä siksikään. Se sanoi jutelleensa T:n kanssa ja oli kuulemma sanonut jo T:lle, että antaisi nyt sen asian jo olla. Suhari kertoi saaneensa jotain ihmeellisiä puheluita tuntemattomasta numerosta, joissa ei puhuta mitään. Se tietää, että soittaja ei ole Korvaton, ja ettei soittaja ole minäkään – sen sijaan se epäilee, että asialla on T. Siis jos asialla oikeasti on T, niin enpä voi kuin ihmetellä. Minkäs ikäinen T nyt onkaan? 22-23? Halvat huvit sitten, täytyy sanoa. Sanoin Suharille siitä, miten T on yrittänyt soitella minullekin monta päivää tuntemattomalla, mutta en ole vastannut ihan vain siksi, että en jaksa jankuttaa. Suhari sanoi, että ei kannatakaan, koska T ei kerran osaa muuta kuin riidellä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kyllähän jokainen tietysti muutakin osaa halutessaan, mutta T:llä ei ole siihen minkään sortin halua. Sanoinkin Suharille, että olen lopen kyllästynyt jankkaamaan jo tällä hetkellä kuluneista asioista, joilla ei edes ole mitään virkaa minkään suhteen. Toistin aiemman sanomani, siis sen, että olisi eri asia jos tässä olisi kysymys jostain vakavasta, mutta kun ei – miksi siis riidellä? Sanoin, että minun puolestani T saa soitella ihan niin paljon kuin tykkää, minä en tuntemattomiin vastaa. Eiköhän se aikanaan lopeta, jos ei saa kontaktia minuun.

 

Juttelimme jonkin aikaa, mutta Suhari joutui sitten lopettamaan. Lupasi soittaa myöhemmin. Oli yrittänytkin, mutta en ollut huomannut, kun katselin BB:tä niin ahneesti.

 

A soitti tänään aiemmin ja illemmalla, ja valitteli, että minä en soittele sille ollenkaan. Ynisin vain jotain, että minulla ei oikein nyt ole finanssit siinä mallissa että tässä kannattaa soitella yhtään mihinkään. Valehan se ei ole, eikä edes valkoinen sellainen, mutta on se jonkinlainen tekosyykin ehkä. Toinen syy on se, että minulla on viime päivinä ollut niin paljon muuta ajattelemista ja tekemistä, että en ole muistanut, jaksanut enkä edes ehtinyt. Enkä oikeastaan ole halunnutkaan. Tätähän minä en tietenkään sanonut A:lle. A valitti myös, että en ole kirjoittanut sille. Sanoin, että en ole joutanut. Se ei ole vale, eikä edes tekosyy. Aika hyvin minulta.

 

M:n kanssa olen myöskin jutustellut niitä näitä. Se oli tänään kutsunnoissa. Kuulemma yhdeksästä iltaseitsemään asti oli siellä. Vähän vailla seitsemän se oli viimein päässyt sinne. En kyllä edes oikein tiedä, mikä se ”sinne” on, koska en tiedä kutsunnoista hölkäsen pöläystä. Mutta vissiin joitain armeijatyyppejä kuitenkin. M valitteli, että nyt kai sitten joutuu armeijaan vuodeksi. Muistutin, että ainakin minun tietääkseni se pystyy olemaan puolikin vuotta jos haluaa. Keskustelimme sitten siitä, että mitä mieltä minä olen tästä että milloinkohan me ”siirrymme” eteenpäin vai siirrymmekö ja että mitä minä ajattelen juuri tällä hetkellä M:stä. Sanoin, että tällä hetkellä ainakin tuntuu että pidän M:stä paljon, ja että voisin aivan hyvin siirtyä sen kanssa johonkin suuntaan, mutta että en minä osaa sanoa milloin tällainen siirtyminen tapahtuu. M sanoi, että siinä tapauksessa minulla on sama tunne kuin sillä, eikä silläkään kuulemma ole mitään sitä vastaan, että meille tulisi jotain ihan oikeasti. Siis tokihan meillä on jotain jo nyt oikeasti, mutta tämä oikeasti tarkoittaa nyt tässä jotain seurustelun tyyppistä.

 

Mietinpähän vain, mitä minä tuon A:nkin kanssa teen? Vain minä voin joutua tällaiseen tilanteeseen. Voisi kai puhua hankkiutumisestakin, koska itsehän minä tieten tahtoen olen pitänyt peliä A:n kanssa mutta sitten mennyt hieman ihastumaan M:n. Mikään alkuperäinen tarkoitus se ei ole ollut, mutta kuten tuossa aiemmin jo kirjoitin, haluan jo hieman toisenlaista meininkiä elämääni tietyssä mielessä. Sanotaanko sitten vaikka näin, että kyllä se hätä keinot keksii. Ja onhan tässä aikaa katsella rauhassa. Vai mihin minulla muka on kiire?

 

J on kovasti tulossa kylään. Se on mukava, mutta en tiedä mitä minun pitäisi siitäkin ajatella. En voi enää alkaa katsomaan, että mitä sillä on tarjottavanaan tai antaa mahdollisuutta sillekin. En kai minäkään mikään laupias Samarialainen siinä mielessä ole, että minun pitää antaa jokaiselle minua havittelevalle miespuoliselle jonkin näköinen mahdollisuus, jotta näen, onko heistä kenties joku minua varten? Tai siis, eihän tämä ole mikään ”Maajussille Morsian” eikä edes ”Noora menee naimisiin” (sarjamurhaajan kanssa). En minä voi alkaa kilpailuttamaan miehiä, että kuka niistä on minulle se kaikkein sopivin tai kuka niistä on kaikkein miellyttävin. Toisaalta tekisi antaa J:lle mieli yrittää, kun se niin kovasti tahtoisi. Ei J persoonanakaan ole kovin epäkiinnostava, mutta jostain syystä minusta tuntuu, että pitäisi panostaa lähinnä vain M:n eikä ottaa tähän enää mitään ylimääräisiä kilpakosijoita.

 

On kumma, ettei päätäni ole alkanut särkeä miettiessäni näitä asioita muiden ohella.