No… Suhari ei sitten jaksanut vihoitella kovin kauaa. Minähän soitin sille sen viestin jälkeen, kuten jo kerroinkin. Jonkin ajan päästä Korvaton sitten päätti kysellä uudelleen numeroani. Ajattelin, että se jankuttaa maailman tappiin asti, ja sitten se alkaa jankuttaa Suharille, joka taas kerran suuttuu minulle. Ajattelin myös olevani melkoisen epäkohtelias, jos sanoisin, että en anna numeroani. Ei Korvaton ainakaan vielä ole ehtinyt soittelemaan minulle häiriöksi asti. Jos ehtii, niin voinhan pyytää lopettamaan soittamisen tai vaihtaa numeroa. No, kuitenkin. Suhari taisi sitten suutahtaa tuosta uudelleen. Ei se mitään sanonut, mutta laittoi se sitten minulle viestin, että en saa alkaa Korvattoman kanssa läheiseksi ystäväksi. Miksi nyt alkaisinkaan? Herranen aika, millaisena minun siskoni minua oikein pitää? <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

No… Ei siinä sitten mitään. Korvaton heitti kaikenlaista läppää, mistä emme suuttuneet, koska se oli läppää. Mutta sanotaanko nyt, että hyvän maun ja hyvien tapojen mukaisesti se ei ollut kovin korrektia. Jos se olisi osoitettu väärälle ihmiselle, niin sanonpa, että kaikki eivät olisi sitä ymmärtäneet. Omakin huumorintajuni oli välillä koetuksella. Jonkin ajan päästä jäimme sitten kahdestaan, minä ja Suhari. Otimme Syyhkynkin neuvotteluun. Olemme nykyään aina kaikki kolmestaan puhelimessa ja heitämme jotain ihan sairasta huumoria. Sekin taitaisi mennä muilta ihan ohi. No, kuitenkin. Eipä aikaakaan kun Suharin puhelin soi, ja tietysti se vastasi siihen. Joku soitti, kuunteli hiljaa, ja löi kiinni. Vähän ajan päästä puhelin soi uudelleen. Tällä kertaa siinä haukuttiin Suharia. Kummallista minusta. Suharin numeroa ei saa mistään, eikä sitä oikein ole kellään muilla kuin Korvattomalla. Kukapa sitä paitsi olisi arvannut, että Suhari on kuuden aikaan aamulla hereillä? Muut kuin ehkä Korvaton? Toisaalta kysyttäessä Korvattomalta, se sanoi ihan selkeästi, ettei se ole mihinkään soittanut.

Juu. Hieman kummallista, kun emme ole tosiaankaan mitään pikkulapsia. Pilapuheluita ja muita vastaavia harrastettiin silloin, kun oltiin tosiaankin vielä pikkutyttöjä. Ehkä ei oikeastaan silloinkaan. Mutta onhan Korvaton meistä ilmeisesti kaksi vuotta nuorempi, jos nyt olen oikein ymmärtänyt. Toisaalta on ihme, miksi sekään tuollaisia puheluita soittaisi, jos kerran se oikeasti tykkää Suharista niin kuin se sanoo. Lapsellista käytöstä joka tapauksessa siltä, joka soitti.

A soitti minulle pari kertaa. Se oli soittanut minulle jo monta kertaa aiemmin, mutta en ollut vastannut kun olin nukkunut. Se oli laittanut minulle myös viestiä, että ”Vastaa rakas”. No, en pystynyt tietenkään soittamaan sille, mutta sain laitettua viestin ja sitten se soittikin kohta. Se oli soittanut sinne paikkaan. Nyt voinkin kertoa, että kyse oli kiinteistövälityksestä. Sieltä oli sanottu, että asuntoa ei saa jos ei ole työpaikkaa, ja työpaikka täytyy olla ihan ensin. No, päätimme että odotamme helmikuuhun saakka, jotta kaikki käy hieman helpommin. Puhuimme, että käyhän se niinkin. Ei kai tässä mitään kiirettä ole. Muistutin, että voin kyllä odottaakin, koska kaikki ei kuitenkaan tapahdu yhdessä päivässä. A sanoi, ettei ole sellainen ihminen, että kaiken pitää tapahtua yhdessä päivässä. Kysyin, että mitä muutakaan tässä on meillä kuin aikaa?

Niin, mitäpä muutakaan.