Jos olet saanut sen kuvan, että minulla ei ole muuta tekemistä kuin kirjoittaa tätä blogia, olet ihan oikeassa. Olen aloittanut tämän bloggaamisen varsin ahkerasti ehkä osin siksi, että edellinen blogini jäi pahasti kesken. Into sen kirjoittamiseen meni osittain senkin vuoksi, että blogi ei ollut paljon koskaan toiminnassa enkä päässyt lisäilemään kirjoituksiani. Tekemisenpuutetta on kuitenkin ilmassa, ja se kyllä näkyy. Osa kirjoituksista on kuitenkin jo aiemmin luotuja, en minä tässä koko iltaa ole istunut kirjoittelemassa vaikka näitä olen tänne aika ahkeraan lisännytkin. Elämäni on oikeastikin ihan yhtä tylsää kuin miltä se näyttää minun tänne kirjoitteluni perusteella. Vaikka eipä sillä, harrastuksensa kullakin. Ja eikö tämä sitä paitsi ole paljon parempi vaihtoehto, kuin joku nurkan takana tupakointi…? Sillä erolla, ettei minun enää ”tässä iässä” tarvitsisi mennä nurkan taakse savuttamaan, jos siltä tuntuisi. Huom., ei tarvitsisi, mutta silti luultavasti menisin. Hävettäisi. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta siis, olen edelleen säälittävä ja raukkamainen. En siis mennyt paikan päälle, en kyllä oikeastaan aikonutkaan mennä kuin ehkä sekunnin murto-osan. Ei vain huvita käppäillä tuolla vesisateessa tähän aikaan. Arveluttaa muutenkin lähteä näin myöhään mihinkään grilleille. Eri asia, jos se grilli olisi edes ollut auki, mutta kun se oli jo yhdentoista aikaan suljettu… Repikää nyt siitä sitten. S oli ilmeisesti mennyt grillin kulmille, ja laittoi minulle sieltä kolmisen kappaletta viestiä. Se yritti myös soittaa minulle välillä tuntemattomasta numerosta, välillä siitä ”uudemmasta” numerosta, ja välillä siitä, minkä jo tiedänkin valmiiksi. Arvatkaa, vastasinko?

 

Tiedän toimivani väärin. Minun pitäisi sanoa hyvin suorasanaisesti, että en halua tulla, jos en kerta halua mennä. Minusta ei vain ole siihen. En haluaisi loukata S:ää. Ja olisi oikeasti ihan mukava mennä sen kanssa kävelylle, mutta ei vesisateessa, eikä myöskään tähän aikaan illasta. Jos kyseessä olisi joku toinen henkilö, voisin mennäkin kävelylle eikä myöhäinen ajankohta tai vesisade olisi este ollenkaan. En vain tunne S:ää, joten lienee päivänselvä asia että noudatan tiettyä varovaisuutta. Nykyään kuitenkin kuulee kaikenlaista, ja muutenkin. En minä nyt ajattele, että se on joku hullu sarjamurhaaja, joka pyytää minut kotiinsa voidakseen raiskata ja ryöstää tyrät rytkyen. Ehei. Se vaikuttaa normaalilta, tavalliselta ja mukavalta, mutta jotenkin tuntuu, että sillä on mielessään vain yksi asia. Kuvittelen varmaan omiani, mutta kun tällaisia tapauksia on tullut vastaan ennenkin sekä itselleni että ystävilleni. En halua yhdenillan juttua. En ainakaan S:n kanssa. Siis kuka nyt pyytää naista ensimmäiselle tapaamiselle omaan kotiinsa? Minulle ei oikeasti tulisi mieleenkään lähteä jonkun ventovieraan kotiin ihan heti. Aluksi voisi kyllä kahvitella ja muuta, ja sitten mennä jommankumman luokse. Mutta ei heti ensimmäisten treffien alussa.

 

S laittoi minulle kotoaan viestin, että on nyt päässyt kotiin. Samaan syssyyn hän pyysi minua tulemaan meseen. No, minähän olen mesessä koko ajan. Se on auki, ja juttelen siellä Maken kanssa. Valitettavasti olen offline tilassa, eikä S siksi näe minua. Se on tarkoituskin. En jaksa jutella. Enkö osaakin olla ärsyttävä?Ja minä en edes voi vastata viestiin millään tavalla, sillä minulla ei ole puheaikaa. Minulla on prepaid-liittymä, jonka voin ladata halutessani vaikka nettitunnuksilla, jos tilillä on rahaa. Sitä ei nyt sattumoisin ole, joten puheajan lataamiset jäävät nyt vähiin. Yritän nyt säästää mahdollisimman paljon. En ole varma, jääkö kaikki säästöön ensi kesää ajatellen, mutta säästää sitä kuitenkin pitäisi. Kohta tulee Joulukin, ja minä haluaisin oikeasti ostaa ihmisille jotain joululahjoja. Minulla kun ei useinkaan ole varaa ostaa niitä. Voisin puhua aiheesta pidemminkin, mutta taidan jatkaa sitten vasta lähempänä joulua.

 

S:stähän minun piti puhua, joten puhutaan nyt siitä sitten. Luultavasti se odottaa viestiäni. Ehkä se miettii, mikä urpo minä olen. No, Urpohan minä, isolla U:lla. Kuka täysin tervejärkinen jättää vastailematta saamiinsa viesteihin, tai jättää saapumatta paikalle? Ei kukaan. En minä ole yleensä tällainen. Jos sovin meneväni jonnekin, tai teen treffit jonkin kanssa, toteutan sen suunnitellun sitten loppuun asti. En oikeasti tykkää tehdä ohareita, siitä tulee epämiellyttävä olo itsellekin. Joskus se tuntuu vain olevan väistämätön vaihtoehto. Puhelimessa en ehtinyt koota ajatuksiani sen vertaa, että olisin miettinyt, mitä voin tuohon vastata. Eri asia, jos se olisi laittanut minulle viestin. Mutta ei, sen piti olla kiero, ja soittaa minulle jostain ihmenumerosta. Näin ollen menin lankaan ja vastasin. Ei sillä, etten itse olisi harrastanut kieroutta. Sitähän minä teen näköjään koko ajan. Lupaan tulla paikalle, mutta en tulekaan. Enkä myöskään ilmoita mitään. Ei tämä minun elämääni pilaa. Tuntuu vain omituiselta ajatella, että olen ilkeä ihminen.

 

En halua olla ilkeä. Uudet ihmissuhteet tuntuvat vain ”hieman” pelottavilta. Etenkin S:n kanssa, koska en taida olla kiinnostunut siitä ”siinä mielessä”. Intressejäni huomattavasti lähempänä ovat M ja A. Kuinka somaa olla ikään kuin kahden tulen välissä. Hieman pelottaa. Enemmän minua kuitenkin pelottaa, että S soittaa minulle tuntemattomalla, ja erehdyn vastaamaan. Ihanaa olla säälittävä.