Ja tulipa taas muutos suunnitelmiin. En tiedä, lisäisinkö loppuun, että ”Ikävä kyllä”, koska en ole aivan varma, onko se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa. Siis minunhan piti keskiviikkona lähteä pohjoiseen päin tervehtimään äitiäni, sen miestä sekä niiden koiraa. Minun piti viipyä siellä muutama päivä ja olla ikään kuin ”lomalla” tästä arjesta, mitä täällä nyt on. En nyt välttämättä sanoisi, että arkeni on aina erityisemmän työlästä, mutta kuitenkin. Joskus tuntuu raskaalta jopa hengittää. Palatakseni itse asiaan, siitä nyt ei sitten tulekaan mitään ainakaan pariin päivään. Mutta sehän tässä nyt ei kauheinta olekaan, ei toki - pohjoiseen pääsen menemään myöhemminkin.
Jostain työkkärin sektoreilta soitti minulle joku nainen, joka kovasti tiedusteli, miksi en eilen ollut ilmaantunut tapaamiseen. Heti aluksi minun teki mieli läntätä sille luuri korvaan. Tiesin, että nyt olisi tulossa vääntöä ja vänkäystä. Ihmeissäni tiedustelin, että mikä ihmeen tapaaminen on kyseessä ja miten on mahdollista että minä en tiedä sellaisesta yhtään mitään. Siitähän se vääntäminen sitten alkoikin. Se sanoi, että eilen minun olisi kuulunut olla jossain tapaamisessa. Minä vastasin, että jos on kyse jostain ajasta, joka on tullut postitse, niin minulle ei ole tänne tullut minkään valtakunnan rätinkiä. Se väitti kivenkovaa, että sellainen lappu on lähtenyt sieltä. Hieman ivallisesti vastasin, että oli sitten lähtenyt tai ei, niin meidän postiluukusta se ei ainakaan ole tipahtanut. Sitten se katsoi koneelta, ja totesi, että siellä ei tosiaan näy että minulle olisi lähetetty sitä lappua.
No, sitten se sanoi että minun pitäisi mennä käymään siellä perjantaina. Ajattelin ensiksi kieltäytyä sen pohjoisen reissun takia, mutta sitten tulin siihen tulokseen että parempi hoitaa tuo pois alta niin jää sitten aikaa muullekin. Se sanoi myös, että siitä rahasta, jota minä nyt saan, on vähennetty 20 prosenttia pois, ja seuraavaksi tullaan vähentämään 40 prosenttia. Syytä se ei kertonut, enkä minä kysynyt. Aion kysyä sitten perjantaina.
Mutta siis millä ne luulevat, että minä elän?! Millä ostan ruokani? Dyykkaanko roskiksista?! Rupeanko ammattivarkaaksi? Onko tarkoitus, että matkustan pääkaupunkiseudulle ja menen myymään itseäni jonnekin Hesarinkadulle, jotta saan perkele ruokani tienattua? Mitä? Anteeksi vain karkea kielen käyttöni, alkaa vain tässä pikkuhiljaa taas vaihteeksi menemään hermot, näin yllättäen.
Niin, en aio tehdä mitään noista edellämainituista. En ikinä ilkeäisi dyykata. Hyi olkoon, oksentaisin ennen kuin pääsisin pidemmälle asian ajattelussakaan. Ammattivarkaaksi ryhtyminen olisi sulaa ajanhukkaa (leikkimielellähän minä tosin tuon heitin) sillä joskus nuorempana ja mikäli mahdollista, vieläkin tyhmempänä, tuli pöllittyä limsapullo ja jäätyä siitä kiinni, joten eipä kiinnosta eikä kiehdo. :-D Ja Hesarinkatukaan ei pahemmin houkuttele, taitaa olla siellä ilman minuakin ihan tarpeeksi tungosta... :-D
Joku aika sitten eräs nainen kysyi minulta, miten on mahdollista että koulutukseni jäi niin lyhyeksi. Vastasin sille, että miten on mahdollista että ihmisen elämässä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti jotain suorastaan katastrofaalista ja että miten on mahdollista että sellaisten asioiden jälkeen oletetaan, että tässä vielä kiinnostaa käydä yhtään missään tai tehdä yhtään mitään muuta kuin keskittyä pelkästään haavojensa nuolemiseen? Niin, puhun nyt keskenmenostani, kuten ehkä arvasitte. Kysyin myös siltä, onko sille koskaan sattunut vastaavaa. Se sanoi, ettei ole. Vastasin sille, että sitten se ei voikaan tajuta, että nuo ei ole sellaisia asioita ainakaan minun kohdallani, joista selviää päivässä tai parissa.
Ennen kuin ehdin tässä enempää ”psyykata” itseäni, voisin myös kertoa ihan asialliseen sävyyn, että yksikin nainen väitti tuossa joku aika sitten, että koulunkäyntihän on nykyään ilmaista. Minähän meinasin selälleni lentää. Kysyin, että mistä ihmeen kohdasta tämä nykyajan koulunkäynti on ilmaista? Siis jos ei puhuta mistään ala- tai yläasteista. Kouluihinhan pitää ostaa kirjat ja vihkot ja vaatteet, muista työvälineistä puhumattakaan… Ja ne eivät tosiaan ole ilmaisia. Siinä tapauksessa ne varmaan saattavat tuntua ilmaisilta, jos lompakko on niin paksu ettei mahdu taskuun laukusta puhumattakaan… Muussa tapauksessa tuollaistenkin suhteutettuna pienten summien hassaaminen saattaa kirpaista aika kovaakin. Niin että, miten se nyt menikään? Ilmaista? Saanen nyt kysäistä, että mitähän helvettiä arvon rouva mahtoi tuolla tarkoittaa?
Miten voi taas ihmisen lasta ottaa näin pahasti pannuun?! Mikä siinä on, että kun joskus erehdyn olemaan hyvällä tuulella, se tökkää kuin seinään? Aina tulee joku, joka haluaa pilata sen minun hyvänolontunteeni. Ilmeisesti minä en saa olla hyvällä tuulella, iloinen enkä varsinkaan onnellinen.
Kommentit