En millään tahdo uskoa tätä todeksi. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Asia välähti mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. En muistanut tätä ennen kuin vasta äsken. Rupesin miettimään, onko ihmissuhdeasioissani tapahtunut joitain sellaista, josta koen tarvetta kirjoittaa. Yhtäkkiä mieleeni tuli eilinen ilta.

 

En ole aivan sataprosenttisen varma, kerroinko täällä siitä, että S sanoi poistavansa yhteistietoni ja jättävänsä minut rauhaan, mikäli emme eräänä tiettynä iltana tapaisi. Alunperinhän minun oli silloin S tarkoitus tavatakin, mutta laiskuus ja motivaation puute todellakin iski. Ajatus tuntui muutenkin loppujen lopuksi hieman vastenmieliseltä. No, kuitenkin. Tämä ”tietty ilta” on mennyt jo ajat sitten, montakohan päivää tästä on? Ei kovin kauaa, mutta olisiko ehkä jopa viikon verran…? Niin, enkä minä mennyt tapaamaan S:ää.

 

Ajattelin, että nyt se todellakin jättää minut ihan omaan rauhaani ja saan olla niin päin kuin lystään. Siitä ei kuulunutkaan mitään, se ei kai pyrkinyt ottamaan minuun millään tavalla yhteyttä. En edes kaivannut sen yhteydenottoja, rehellisyyden nimissä. Olin helpottunut. Nyt minun ei koko ajan tarvitse miettiä, että se kävelee minua vaikkapa rappukäytävässä vastaan. Ei sillä, että näin olisi tapahtunut, mutta kuitenkin.

 

Eilen illallahan minä kaaduin sänkyyn joksikin aikaa ja tuhisin sikeästi, sanotaanko että ehkäpä kolmisen tuntia. Unet tulivat tarpeeseen, mutta asiaan. Herättyäni katsoin puhelintani, johon oli tullut vaikka ja kuinka monta puhelua (en enää edes muista, kuinka monta) ja kolme viestiä. Ne kolme viestiä olivat M:ltä, kyseli, että mitä mahdan tehdä ja pyyteli, että ottaisin siihen yhteyttä. Vastasinkin sen viesteihin heti sitten luettuani ne. Puheluita oli tullut tuntemattomasta numerosta, A:lta ja ehkä joltain muultakin, mutta aika yllättävääkin, S:ltä.

 

Niin, en ole poistanut sen numeroa ihan vain siksi, että tiedän, jos se soittaa minulle. Minusta on mukavampi olla kärryillä siitä, kenen puheluun minä vastaan jos olen vastatakseni. Ehkä se numero on puhelimessa myös siksi, että välttyisin vastaamasta silloin kun en tahdo. Ja minä en yleensä tee niin. Yleensä vastaan kaikille. Paitsi S:lle ja sille T:lle, joka toivottavasti jättää minut joskus rauhaan.

 

En soittanut sille takaisin, vaan annoin olla. Itsehän se sanoi, ettei pidetä enää mitään yhteyttä, miksi ihmeessä sen sitten piti soittaa minulle vielä? En minä ole siitä kiinnostunut, ja olen varmaan sen jo sille melko selväksi tehnyt. Vai olenko sittenkään, kun se edelleen jaksaa soitella minulle. En tiedä. Ei ole mahdottomuus törmätä S:ään jossain tuolla kävellessä, koska kuitenkin asumme samassa kaupungissa ja vieläpä samassa kaupunginosassa. S:n koulukin on tässä melko lähellä. En muuten ole aivan varma, näinkö sen Citymarketissa tuossa yksi päivä. Varma en ole siksi, koska en joutanut jäädä tuijottamaan. Minulla oli kiire pakkaamaan kassiani. Sivusilmällä vain huomasin jonkun, joka ainakin muistutti S:ää paljon ulkonäöltään.

 

No joo, mutta se S:stä. En jaksa jauhaa siitä, vaikka sitähän minä tässä koko ajan teenkin. Toivottavasti en ole antanut lupausta olla puhumatta S:stä, koska selvästikään en voi tehdä sitä, koska se yrittää ottaa minuun yhteyttä.